Nokian tuleva Lumia 510 pyörähtää videolla

Nokia valmistelee markkinoille uutta ja entistäkin edullisempaa Lumia-sarjan puhelinta. Syyskuussa ensimmäisen kerran verkkoon levinneestä Lumia 510 -mallista on valunut julkisuuteen uusia tietoja kuvien ja lyhyen videon kera. Puhelimen odotetaan aluksi saapuvan ainakin Kiinaan, mutta se nähdään mahdollisesti myös maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Tuoreimpien tietojen mukaan Lumia 510 sisältää neljän tuuman kosketusnäytön, 256 MB:tä RAM-muistia ja neljä gigatavua sisäistä tallennustilaa. Kyseessä olisi näin ollen erittäin vaatimattomilla teknisillä ominaisuuksilla varustettu Windows Phone -puhelin. Se tulisikin perustumaan Windows Phone 7.8 -alustaan, eikä uuteen kasiversioon.

Puhelimen hinnan uumoillaan asettuvan 150 dollarin tuntumaan. Huokea hinta antaisi laitteelle hyvät eväät taistella edullisia Android-puhelimia vastaan, joiden käyttökokemus ei useinkaan pysty sulavuuden osalta vastaamaan Windows Phonelle.

Lähde: GSMArena & My Nokia Blog

11 kommenttia

  1. Pyöreä kulmista,kuin saippuakotelo!!. =)
    YÄK!!.

  2. Eri mieltä, ei pysty taistelemaan edes vähän alusta Android-puhelimia vastaan.
    Eihän tuohon saa softaa ja nekin softat mitä on ei jaksa pyöriä tuossa.

  3. Eri mieltä, ei pysty taistelemaan edes vähän alusta Android-puhelimia vastaan.
    Eihän tuohon saa softaa ja nekin softat mitä on ei jaksa pyöriä tuossa. Hienoa julkaista nuorisopuhelin, jossa ei toimi samat hitit mitä luokkakaverin kännykässä.

  4. Unohtui vielä sanoa, että eihän tuolla ole Kiinassa minkänlaisia mahdollisuuksia pärjätä senkään takia että ainoastaan kaikkein pienimmät Kiinalaiset operaattorit suostuvat Lumioita myymään. Kiinan jättioperaattorit, jotka valtaosan myynnistä tekevät, eivät edes ota Lumioita valikoimiinsa koska Windows Phonesta ei pidetä eikä Elopiin luoteta. Ennen strategiamuutosta Nokia oli näiden operaattoreiden ykköslemmikki, nyt saarron kohde.

  5. Ja mites kun mun faijalla ja mutsilla on jotkut 2150 mallit mitkä lie ja ikää heilläkin jo öbaut 75v, niin pitäiskö heidänkin siis ostaa iphöyni tai lumialandian äläri? Eli ei mitään 510?

  6. Ei noita kyllä oikein älypuhelimiks viittis kutsua. Softat ei toimi vajaan muistin takia. Ja ainakin 610:ssä se sulavuus rajoittuu siihen ruudukon rullaamiseen, ohjelmien käynnistys ja asentaminen on kuin tervassa uis. Saati sitten kun se N9:llä kuvattu lapsenlapsen video ei näykkään siinä uutukaisessa älypuhelimessa. Nippanappa puhelinlaitteena korvaa vanhan S40 laitteen.

Kommentointi on suljettu!