Google pitää Android-tilaisuuden 29. lokakuuta

Lokakuun loppu muuttui jälleen aavistuksen mielenkiintoisemmaksi. Mobiilimaailmaa aktiivisesti seuraaville luvassa on kiehtovat ajat. Kuun lopussa omat tilaisuutensa pitävät muun muassa Apple ja Microsoft. Nyt tähän kööriin liittyy myös Google, joka on lähettänyt kutsuja New Yorkissa 29. lokakuuta pidettävään Android-aiheeseen tapahtumaan.

Tarkempia tietoja tapahtuman sisällöistä ei ole paljastettu. Todennäköisesti julki tulee ainakin Googlen ja LG:n yhteistyöpuhelin, joka viimeisimpien tietojen mukaan kantaa nimeä Nexus 4. Nexus-perhe saattaa laajentua myös muilla uutuuksilla, sillä Googlen on huhuttu avaavan brändin yleisesti valmistajien käyttöön. Totta kai myös uutisia Android-alustan seuraavasta kehitysasteesta saatetaan kuulla. Googlehan on yleensä esitellyt Nexus-laitteet uusien Android-julkaisujen yhteydessä.

Lähde: Engadget

2 kommenttia

  1. Hetkinen ei kai nyt sentään vielä voi olla tulossa jotain uutta Android käyttistä. Kun 4.1 Jelly Bean on saatu vasta Nexukselle ja uudelle Galaxy Note2;lle. Edes SGS3 ei ole vielä kaikkialla saanu 4.1;stä

    1. Onko syy sitten Googlen… Jelly Bean on myös Nexuksella ollut jo jonkin aikaa, mikäli ei vain puhuta suomen Samsungista, joka vastaa suomalaisten Galaxy Nexuksen päivitysaikataulusta.

Kommentointi on suljettu!