Apple päivitti iPadin ja esitteli pienemmän iPad minin

Amerikkalainen laite- ja ohjelmistovalmistaja Apple on tänään odotetusti julkaissut pienemmän version tablet-markkinoita hallitsevasta iPadistään. Uutuus kantaa nimeä iPad mini ja sisältää 7,9 tuuman kosketusnäytön isoveljensä 9,7 tuuman paneelin sijaan. Se tuo Applen taulutietokoneen entistäkin laajemman yleisön saataville kompaktimman kokonsa ja ennen kaikkea edullisemman hintansa myötä.

Uusi, pienempi iPad on paksuudeltaan ainoastaan 7,2 millimetriä ja sitä on kokonsa puolesta mahdollista pidellä helposti yhdellä kädellä. Se on 23 prosenttia perinteistä iPadiä ohuempi ja painaa mallista riippuen 308 tai 312 grammaa. Se on Googlen Nexus 7:ää ohuempi ja kevyempi, vaikka sen näyttöala on kolmanneksen suurempi. Uutuus tulee myyntiin mustana ja valkoisena marraskuun 2. päivä. Edullisin malli kustantaa 329 dollaria ja kallein 659 dollaria.

Apple iPad minin 7,9 tuuman kosketusnäytön tarkkuus on 1024 x 768 pikseliä, eli samaa tasoa kuin kahden ensimmäisen iPadin. Tämän ansiosta kaikki sovellukset ja iOS-alusta toimivat uudella laitteella ilman muutoksia.

Pienempi iPad perustuu tuplaytimelliseen A5-piirisarjaan. Se tukee mallista riippuen WiFi- ja/tai LTE-yhteyksiä. Mukana on iPhone 5:n yhteydessä esitelty Lightning-liitin. Takaa löytyy viiden megapikselin kamera. Tallennustilaa on saatavilla 16, 32 tai 64 gigatavua. Akkukestoa iPad minille luvataan kymmenen tunnin verran.

Uuden iPad minin lisäksi Apple päivitti myös 9,7 tuuman näytöllä varustetun täysikokoisen iPadin neljänteen sukupolveen. Siitä löytyy tehokkaampi A6X-piirisarja, joka on Applen mukaan kaksikertaa tehokkaampi edellisen iPadin A5X-siruun nähden. Pakettia täydentää uusi Lightning-liitäntä.

Lähteet: The Verge & Engadget

26 kommenttia

  1. kyllä apple osaa!

    todella tyylikäs laite. mahtuu mukavasti takin povitaskuun.
    apple tajusi mitä mini tarkoittaa. se ei tarkoita leveitä reunoja ja pientä näyttöä.

    ps. satavarmasti joulun kuumin hittituote!
    pps. onneksi tulee ensimmäisten joukossa myös suomeen!

    t. osakkeenomistaja

    1. On kyllä ihan tyylikäs. Vihdoin ja viimein Applellekkin meni jakeluun, että jotkut haluavat kantaa sitä tablettia mukanaan ja se n. 10″ ei mahdu mihinkään järkevästi. (Ihan pikkasen on ehkä omaan makuuni liian iso vielä tuokin. 7″ olisi ollut täydellinen.)

      On Applella pieni kiriminen vielä, mutta ehkä jo ”iPad mini 2” on jo hyvinkin harkitsemisen arvoinen.

      ps. joulun kuuminta hittituotetta tuosta ei kyllä saa, mutta seuraava malli ehkä jo… sitten kun tekniikka on edes samalla tasolla kuin kilpailu. Nyt oli vähän pettymys.

      1. Kyllähän toi on hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä joulun ehdoton hittituote.

        Ei se tekniikka ole se päälimmäinen juttu, kyllä Apple sen hyvin toi keynotessa esiin miksi iPad on vaan se THE tabletti.

      2. Tuosta kirimisestä en ole samaa mieltä.
        Mielenkiintoinen vehje, mutta apple ei innosta. Odottelen wp tabletteja.

  2. eikös tuo ole tuon kuvan mukaan 23% ohuempi, eikä 53%?

    1. Totta. Sekoitin painoon. Mini on siis 53 prosenttia perus-iPadiä kevyempi.

  3. Kivat värit. Onko hyvä kuuluvuus sisätiloissa?

  4. Nähty on…

    Odotellaan windows tabletteja!

    Windows puhelimet tai n9 korvaa ipad minin hienosti. (:

    1. Mikään windows laite ei tosiaankaan korvaa iPad miniä. nokia ja microsoft eivät ikinä tule saamaan aikaan yhtä toimivaa laitetta

  5. Onko kellään tietoa, milloin iPad 4 tulee suomeen? On muuten mun seuraava tabletti 🙂

    1. Viikon parin päästä? eikös iPad mini tainnut tulla silloin Suomeen niin eiköhän ne isommatkin samaan aikaan päivitetä, ehkä…

  6. Miksi iPad piti ’päivittää’? Kuka kolmannen pädin hankkinut tarvitsee jo nyt neljättä?

    Ja tuo nimeämispolitiikka on lievästi sanoen kummallista. Jo kolmas laite, jota sanotaan ’iPädiksi’. Oikein kuuluu, miten Steve Jobs pyörii arkussaan.

    1. Apple kyllä feilasi tuon iPadin nimeämisen. Olisi ollut parempi vain lisätä numerot perään, kun sille linjalle kakkosversiossa lähdettiin. Pelkkä iPad toimisi hyvin, jos välissä ei olisi tuota numerollista mallia… Ei myöskään kannata kutsua tuotetta nimellä the new iPad, kun uusi on kuitenkin jossain vaiheessa tulossa…

      1. Apple nettisivuilla iPadin uudistetun version virallinen nimi on ”iPad with Retina display”

  7. Aika kova hinta, kun Nexus 7:n saa tuosta puoleen hintaan. Ei sillä, en kyllä muutenkaan ole koskemassa Applen tuotteisiin.

    1. Ei nyt ihan puoleen hintaan vaikkakin Nexus 7 halvempi on. USA:ssa 16 GB versio on 249$ eli 24% halvempi. Toki jos vertaa halvimpaan Nexukseen niin sitten on 40% halvempi (199$). Toisaalta Suomessa on myynnissä vaan 16 GB versiota…

      Mutta onhan se tosiaan jonkun verran Nexusta kallimpi, mutta onko myös parempi, sen varmaan jokainen päättää ihan itse.

      1. Laatu maksaa ja sellainen iPad mini on toisinkuin Nexus 7

        1. T: molempia kokeillut ?

          Perus ipadia ja Nexusta käyttäneenä sanoisin, että laatuero ei tosiaan ole niin huima kuin hintaero antaa ymmärtää. Itse jopa yllätyin miten hyvältä se nahkahanska-jäljitelmä tuntuu käteen. Nexuksen puolesta puhuu edullisuuden lisäksi mm. avoimuus ja kustomoitavuus, jota ainakin itse odotan tabletin kokoiselta laitteelta.

        2. Odotat siltä varmaan myös kuukausitolkulla myöhässä olevia päivityksiä ja kaatuilevaa käyttistä joita iPadista ei löydy?

  8. Mikä tuon neljännen sukupolven iPad on sitten nimeltään? Vain iPad?
    Eihän siinä ole kolmanteen mitään muuta uudistusta, kuin uusi liitäntä ja prossu! Mitä järkeä sitä oli vielä edes päivittää? Eikö olisi kannattanut odottaa sinne talveen?
    iPad mini näyttää kyllä loistavalle tuotteelle.

    1. Suurin syy on varmastikin tuo uusi Lightning-liitäntä. Apple haluaa vanhasta äkkiä eroon. Miksipä ei samalla päivittää myös vähän sisuskaluja, jos siihen on resursseja?

  9. On vaikea kuitenkaan kuvitella käyttäjää, joka ostaisi tämän kolmannen sijasta, koska kolmas tulee luultavasti halvemmaksi ja ominaisuudet ovat melkein saman

    1. No esimerkiksi minä, jos aikoisin iPadin hankkia. Ainoa toinen iOS-laitteeni on iPhone5, joten ei olisi mitään mieltä ostaa kolmos-iPadia koska siinä on erilainen liitin. Muutenkaan en oikein keksi mitään mieltä ostaa enää kolmos-iPadia, kun hinta kerran on nelos-versiolla sama. (Jos tietty omistaa iPhone 4:n ja/tai muutamia vanhan liittimen lisähärpäkkeitä, silloin taas ei ehkä uutta kannata ajatella.)

    2. Eemeli, siis tämähän korvaa nykyisen kolmosmallin? Eli ei kolmosmallia enää myydä/valmisteta? (varastot toki tyhjiksi) Miksi sitä kolmosta enää myytäisiin, nythän on nimenomaan idea uudistaa toi liitin, eli myydä mahdollisimman vähän vanhalla liittimellä. IPad 2 jatkaa edelleen myynnissä.

      Samalla kannatti päivittää muutakin ja tehdä kilpailijoiden tilanteen entistä vaikeammaksi.

  10. Aaa. Kiitos selvennuksestä Delic. 🙂
    Nyt minä ymmärsin tuon päivityksen tarkoituksen.

Kommentointi on suljettu!