Nokia Lumia 820:aa joudutaan odottamaan Suomessa ensi vuoteen?

Lumia 920 -lippulaivan saapuessa Suomen markkinoille 22. marraskuuta on Nokia ollut hyvin vaitonainen yhtiön toisen Windows Phone 8 -pohjaisen puhelimensa saatavuudesta kotimaansa markkinoilla. Jos kauppaketju Gigantin sivustoa on uskominen, niin saapuu Lumia 820 Suomeen vasta vuoden 2013 alussa. Aikataulu saattaa hyvinkin osoittautua oikeaksi, sillä aivan hiljattain Lumia 920:n saatavuus Suomessa saatiin selville Verkkokauppa.comin mainoksesta.

Syyskuussa julkaistu Lumia 820 perustuu lippulaivan kanssa samaan 1,5 gigahertsin Snapdragon S4 -tuplaydinpiirisarjaan. Sen näyttö on aavistuksen pienempi (4,3 tuumaa) ja se kykenee vaatimattomampaan 800 x 480 pikselin tarkkuuteen. Isoveljeen nähden etuina ovat muistikorttipaikka sekä vaihdettavat värikuoret, joita löytyy myös tavallista kestävämpinä versioina.

Nokia tulee eittämättä jyräämään Suomen joulumyynnissä ilman edullisempaakin vaihtoehtoa, mutta on ehkä hieman outoa, jos laite saapuu markkinoille tosiaan vasta vuoden 2013 puolella. Jos se saapuisi kauppoihin esimerkiksi tammikuun alussa, mahtuisi julkaisun ja saatavuuden välille neljä kokonaista kuukautta. Tämä on nykyisessä markkinatilanteessa aivan liikaa.

Lähde: N8FIN

11 kommenttia

  1. Kuukausia myöhässä tuli muistaakseni Lumia 900:kin myyntiin Suomessa, eli sinänsä ei mitään uutta(ja markkinatilanne oli silloinkin huono). Itse asiassa olen hieman yllättynyt siitä, kuinka pian 920 tulee täällä kauppihin.

  2. Kummallista strategiaa jos pitää paikkansa. Itsellä esimerkiksi on suunnitelmissa ostaa itselleni älypuhelin ikään kuin joululahjaksi, ja olin jo päättänyt ostavani 820:n.. saa nähdä maltanko odottaa joulun yli vai päädynkö johonkin toiseen valmistajaan.

    1. muilla foorumeilla moni HTCn puhelimen tällä hetkellä omistava ei aio ostaa HTC:n puhelinta jatkossa. eli jos WP luuri mielessä niin kannattaa lueskella arvioita puhelimista kun niitä on reilusti ennen joulua luettavana

      1. Jos käteen ei päädy Lumiaa, niin sitten en lähde kyllä edes WP:tä hankkimaan, vaan todennäköisesti kallistun Applen puoleen. HTC ei ole valmistajana ikinä vakuuttanut, vaikka kyse onkin lähinnä mielikuvista.

        No, kaipa ne veronpalautukset siellä tilillä helmikuuhun asti säilyy. Pääsin näpräämään 920:a jo omin käsin, ja sekin olisi muuten varsin varteenotettava vaihtoehto, mutta kun omat kädet on hobitti-kokoa, niin ei auta kun odotella 🙂

  3. Tämä tulee juuri ongelmaksi, kun ihmiset haluavat kännykän jo jouluksi, mutta jos luuri tulee muyntiin vasta joulun jälkeen, niin kuluttajat päätyvät muihin valmistajiin.

    Todella hienoa on se kun Lumia 920 tulee jouluksi myyntiin!
    Go, Nokia!

  4. Sama oli myös Lumia800 kanssa. Lokakuussa alkoi myynti muualla, Suomessa vasta helmikuussa.

  5. Googlasin juuri Saksan markkinoita ja siellä Lumia 820 tuli myyntiin Vodafonella marraskuussa.
    Eikös Suomessa pitäisi julkaista eka, Eeloppi!?

    1. Miksi? Nokian kassa ei siitä hurjasti kastu, vaikka sitä täällä ei myytäs koskaan.

Kommentointi on suljettu!