Microsoft tuo Officen Androidille ja iOS:lle alkuvuodesta 2013?

Huhut Microsoftin Office-toimistopaketin saapumisesta kilpaileville mobiilialustoille saa jälleen tuulta alleen. Sovelluksen saapumisesta iOS:lle ja erityisesti iPadille on huhuttu jo pitkään, mutta Microsoft on pitänyt lausuntonsa kurissa asian suhteen. Tuoreimpien tietojen mukaan sovellus on kuin onkin tulossa ja jo melkoisen pian, nimittäin vuoden 2013 alussa.

Sovelluksen ensimmäinen versio tulee tietojen mukaan olemaan ilmainen. Officen odotetaan saapuvan iOS:lle helmi-maaliskuussa, kun taas Android-versiota jouduttaisi odottelemaan toukokuulle asti.

Uusi Office pröystäile ominaisuuksilla. Se tulisi kuitenkin tarjoamaan perusominaisuudet, kuten Word-, PowerPoint- ja Excel-tiedostojen tarkastelun. Editoimaan dokumentteja pääsee vasta hankkimalla itselleen maksullisen Office 365 -palvelun.

Lähde: The Verge