Microsoftin innovatiivinen Touch Cover -suojus kärsii laatuongelmista

Kovan kilpailun tuoksinassa äärimmilleen kehitetyt tuotteet kärsivät toisinaan laatuongelmista. Paras esimerkki lienee Apple, jonka jokainen iPhone-julkistus saa verkossa aikaan kovan keskustelun erinäisistä virheistä ja ongelmista. Saumattomuuteen pyrkivissä laitteissa pienimmätkin viat tulevat helposti esille ja saavat paljon huomiota mediassa. Nyt tämän saa kokea Microsoft, jonka Surface-tabletille kehittämä näppäimistön ja suojakannen yhdistelmä on rikkoutunut osalla käyttäjistä muutamissa päivissä.

Ongelman kohdanneet käyttäjät raportoivat Touch Coverin saumojen irvistelevän jo lyhyen käytön jälkeen. Vika ilmenee kohdassa, josta suojus kiinnittyy itse tablettiin. Ongelma vaikuttaisi johtuvan mekaanisesta rasituksesta, joten Microsoft saattaa joutua tekemään muutoksia Smart Coveriin, jos saumojen repeily ilmenee laajaksi ongelmaksi.

Touch Cover kuuluu keskeisenä osana Surface-konseptiin. Se on ohut, tabletin näyttöä suojaava kansi, jonka sisäpuolelta löytyy täysimittainen näppäimistö. Magneetilla kiinnittyvän suojuksen ajatuksena on, että näppäimistö on aina tarpeen tullen saatavilla. Näin tabletin voi muuntaa helposti vastaamaan perinteistä kannettavaa tietokonetta.

Lähde: Guardian