HTC Deluxe tuo viiden tuuman 1080p-näytön Eurooppaan?

Luotettavaksi tietolähteeksi Twitterissä muodostunut @evleaks on vuotanut verkkoon kuvan tulevasta HTC Deluxe -laitteesta. Oletettavasti kyseessä on globaaliversio Japanissa J Butterfly- ja Yhdysvalloissa Droid DNA -nimellä tunnettavasta viiden tuuman kosketusnäytöllisestä Android-mallista.

HTC Deluxen kiinnostavin yksityiskohta on sen sisarmallien tavoin täyteen teräväpiirtotarkkuuteen, eli 1920 x 1080 pikseliin kykenevä kosketusnäyttö. Viiden tuuman koko yhdistettynä 1080p-tarkkuuteen tarkoittaa 440 pikseliä tuumaa kohden. Käyttöjärjestelmänä toiminee Android 4.1 -versio ja piirisarjana 1,5 gigahertsin neliytimellinen Snapdragon S4.

Todennäköisesti HTC virallistaa uutuutensa lähitulevaisuudessa. On kuitenkin realistista olettaa, että kaupoissa Deluxe nähdään aikaisintaan vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Lähde: e’s Phoneblog

2 kommenttia

  1. Tainneet seota siellä HTC:llä. Mielestäni vähän turhan tiivis huippumallien lanseeraustahti. One X reilusti alle vuoden vanha, mutta on tullut jo One X+ ja nyt ilmeisesti sitten tämä. Eipä siinä muuten mitään, mutta taitaa mennä noiden uusien puhelinten suoltamiseen kaikki resurssit, kun ei ole One X:lle vielä edes Jelly Beania saaneet, vaikka ei raudaltaan taida juuri erota noista uusista malleista (varsinkin One X ja One X+ ovat tosi lähellä toisiaan).

    1. Samaa mieltä kyllä. Omasta mielestäni olisivat saaneet jättää X+:n kokonaan pois ja keskittyä enemmän X:n päivitykseen ja tämän uuden DLX:n tuottamiseen. Turhaa resursseiden kuluttamista ja puhelinmallien lanseerausta tuo X+.

      Eipä silti, ei Samsungikaan mitään hirveän hidasta tahtia ole pitänyt. Vajaa vuosi niilläkin on aina välissä ollut. GS3 on jo ollut markkinoilla sentään vähän aikaa, eikä alkuperäisen SGS:n julkistamisesta ole kuin kaksi vuotta aikaa. Ja GS4 jo tietty lujaa tulossa. Ja samalla pakkaa sekaisin Noteilla.

      Mun mielestäni saisivat pitää pienempää tahtia ja tehdä uusista malleista kerralla isompia loikkauksia (huom. Samsung. ETEENPÄIN.) kuin nykyiset iteratiiviset ”päivitykset”.

      Oma ”lempiesimerkkini” on GS2 -> GS3 jossa mentiin jopa takapakkia (GS2:ssa plussa-mallin ruutu, GS3:ssa typerä Pentile-viritys).

Kommentointi on suljettu!