Nokia ei ole unohtanut vanhempien Lumia-mallien käyttäjiä, vaikka yhtiön uuden sukupolven puhelimet ovat juuri saapuneet kauppoihin. Yhtiö kertoo blogissaan, että Nokia ja Rovio työskentelevät yhdessä tuodakseen Angry Birds Spacen ja Star Warsin lähiaikoina myös Lumia 900-, Lumia 800– ja Lumia 710 -käyttäjille. Myöhemmin pelit luvataan myös edullisiin Lumia 610– ja Lumia 510 -puhelimiin.
Angry Birds Star Wars oli ensimmäinen pelisarjan osa, joka julkaistiin yhtä aikaa iOS:lle, Androidille ja Windows Phonelle. Uusi Windows Phone 8 helpottaa huomattavasti pelikehittäjien työtä mahdollistamalla niin sanotun natiivin koodin ajamisen. Sen myötä muun muassa pelien kääntäminen muilta alustoilta Windows Phonelle on aikaisempaa vaivattomampaa.
Toivottavasti pelien saapumista Nokian ensimmäisen sukupolven Lumioille ei jouduta odottamaan liian pitkään. Monet muistavat varmastikin kesän alussa tehdyn lupauksen alkuperäisen Angry Birds -pelin tuomisesta Lumia 610:lle. Käännöstä odotetaan edelleen.
Lähde: Nokia Ääni
Kyllä ne versiot tulee jos (ja vain) Nokia lyö tarpeeksi rahaa pöytään saadakseen ne WP7 malleilleen. Jos järjestelmän markkinaosuus on 2% niin on selvä, ettei kenenkään kannata sille muuten softaa tehdä. Markkinat on muualla.
Hieno juttu jos ovat tulossa.
Hyvä Nokia! Toisin kuin monet muut (aasialaiset) puhelinvalmistajat, te ette unohda vanhempia asiakkaitanne.
JES! On kyllä hyvä jos tulee 🙂
Varsinkin Kiukkutipujen tähtisota on niin tehosyöppö, että laitteilta vaaditaan rutkasti jytyä pari tunnin pelaamiseen. Samsung S+ i9001 on ihan kuitti jo pari tunnin tehopelaamisen jälkeen.