Applen kuudennen sukupolven älypuhelin, iPhone 5, nousi marraskuussa myydyimmäksi puhelimeksi DNA:lla, Elisalla ja Soneralla. Laite saapui Suomessa myyntiin syyskuun lopussa ja on osoittanut, että iPhonen kysyntä Suomessa on edelleen vakaata kovasta kilpailusta huolimatta.
Nokian uusi tähti, eli marraskuun 22. päivä myyntiin saapunut Lumia 920 ylsi Soneraa lukuun ottamatta mitalisijoille. Kovan ennakkokohun saattelemana kauppoihin rantautuneen Lumia 920:n saatavuus on ensimmäisinä päivinä ollut heikkoa, joka osaltaan vaikutti sen sijoitukseen. Yleisesti Lumiat myivät marraskuussa Suomessa kuitenkin hyvin, sillä myös edellisen sukupolven mallit keikkuivat hyvillä sijoilla operaattoreiden myyntilistoilla. Itse asiassa parhaiten tilastojen valossa pärjäsi Nokian puhelimista Lumia 800.
”Henkilöasiakkaissa iPhone 5 ja Lumia 920 ovat tämän hetken tasavahvat kärkipuhelimet, jotka tukevat nopeimpia 4G-yhteyksiä. Tällä hetkellä iPhone 5:n saa heti mukaansa, ja se houkutteleva vaihtoehto paitsi merkkiuskollisille myös niille, joille tärkeintä on saada uusimmilla herkuilla varustettu sovelluspuhelin”, totesi henkilöasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava johtaja Henri Korpi.
Suurin häviäjä marraskuussa oli ehdottomasti Samsung. Suomen matkapuhelinmarkkinoita hallitsivat marraskuussa hyvin vahvasti Apple ja Nokia. Samsungin lippulaiva, Galaxy S III, ei kyennyt vastaamaan pahimpien kilpailijoidensa asettamaan haasteeseen vaan jäi selkeästi kärkisijojen taakse.
DNA:n myydyimmät puhelimet marraskuussa 2012:
- iPhone 5
- Nokia Lumia 800
- Nokia Lumia 920
- iPhone 4S
- Samsung Galaxy S II
- Samsung S5610 (peruspuhelin)
- Samsung Galaxy Xcover
- Nokia C2-01 (peruspuhelin)
- Nokia 113 (peruspuhelin)
- Samsung Galaxy S III
Elisan henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet marraskuussa 2012:
- Apple iPhone 5
- Nokia Lumia 800
- Nokia Lumia 920
- Samsung Galaxy S II
- Nokia C2-01
- Apple iPhone 4S
- Samsung Galaxy S III
- Samsung Galaxy Xcover
- Nokia 300
- Nokia Lumia 900
- Samsung Galaxy GIO
- Nokia Lumia 610
- Samsung Galaxy NOTE II
- Nokia 500
- ZTE Blade III
Sonera Tukun myydyimmät puhelimet marraskuussa:
- Apple iPhone 5
- Nokia Lumia 800
- Apple iPhone 4S
- Nokia Lumia 920
- Samsung Galaxy Xcover
- Nokia Lumia 610
- Nokia Lumia 900
- Samsung Galaxy Gio
- Samsung Galaxy SIII
- Apple iPhone 4
Windows Nokia 800:n myynti kertoo myös wp-käyttiksen suosion noususta, sen pudonnut hinta ei luullakseni yksin pysty selittämään suosiota. Wp on tulevaisuutta, uskonpa kyllä sen kehittyvän vielä Noksun ja Ms:n käsissä iphonoen ohikin!
Joo, kyllä tuo Lumia 800 on niin halpa ja spekseiltä tarpeeksi hyvä, että moni ostaa sen.
Juuri näin ja tuo on varmasti myös monen ensimmäinen älyluuri, jollei ole Steveen varaa.
Tarkoitin siinä mielessä, että juuri peruspentin ensimmäinen älyluuri. Enempi perehtyneet varmasti ostavat suoraan GS2/3n.
Enpä tuota nyt ihan ”älyttömäksi” kutsuisi. Täytyy muistaa, että alle vuosi sitten hinta Suomessa oli lähellä 500€. Eli ihan asiallisesta puhelimesta on kyse.
Kiinnostaa tuo LTE, onko tosiaan niin että iPhone5 ja Lumia 920 ovat tasavahvoja 4G-verkkojen suhteen? Tukevat laajasti esim Euroopassa käytettyjä LTE-taajuuksia. Tai no varmaan näin on kun se noin julistetaan henkilöasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaavan johtajan suulla. Henri Korpi voisi olla aika kusessa jos kauppaisi jompaa kumpaa 4G-luurina eikä se tukisikaan Suomen LTE-taajuuksia, muista Euroopan maista puhumattakaan…Onko mitään vertailua tästä olemassa?
Ainakin Lumia 920 tukee Suomen LTE-taajuuksia.
Nokia Lumia 920:ssa toimii sekä 4G-LTE (100 Mbit/s) ja 4G-DC (42 Mbit/s). iPhone 5:ssä toimii Suomessa vain jälkimmäinen.
Henkilöasiakkaissa iPhone 5 ja Lumia 920 ovat tämän hetken tasavahvat kärkipuhelimet, jotka tukevat nopeimpia 4G-yhteyksiä.
@LTEkysyjä Lue ja ymmärrä edellinen viestini.
Mitä sun oli tarkoitus viestittää kopioimalla pätkä jutusta? Onko siis sama kumman valitsee niin pääsee 4G-nopeuksiin Suomessa ja muutenkin tasavahvasti tukevat 4G-taajuuksia? No kännykaupassahan se toki selviää, eli no problem.
Tuossa vielä soneran sivuilta täsmennystä asiaan..
iPhone 5 ei toimi 4G-verkossa myynnin käynnistyessä. Laite tukee 1800 Mhz taajuutta, jolla Soneran yli 30 paikkakuntaa kattava aito 4G-verkko on käytännössä kokonaan rakennettu. 4G-ominaisuus tullaan aktivoimaan etänä laitteisiin. Selvitämme asiaa Applen kanssa ja pystymme toivottavasti vahvistamaan aikataulun mahdollisimman nopeasti.
Lähde: http://www.sonera.fi/puhelin+ja+liittyma/puhelimet/iphone5/
En kyllä itsekkään tajunnut tuota ”vitsiä”.
Jos siinä piti olla jotakin hauskaa, sen mysteerin voisi nyt paljastaa. 😉
Jos se nyt vitsi edes oli, mutta omaan korvaan kuulostaa lievästi sarkasmilta.
Eli LTEkysyjä sanoi viestissään seuraavasti: Kiinnostaa tuo LTE, onko tosiaan niin että iPhone5 ja Lumia 920 ovat tasavahvoja 4G-verkkojen suhteen? Tukevat laajasti esim Euroopassa käytettyjä LTE-taajuuksia. Tai no varmaan näin on kun se noin julistetaan henkilöasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaavan johtajan suulla.
Ja uutisessa sanottiin seuraavasti: Henkilöasiakkaissa iPhone 5 ja Lumia 920 ovat tämän hetken tasavahvat kärkipuhelimet, jotka tukevat nopeimpia 4G-yhteyksiä.
Henri Korpi sanoi ihan oikein Puhelimet ovat tasavahvat kärkipuhelimet eikö? Ja molemmat tukevat 4G yhteyksiä eikö?
Henri Korpi sensijaan EI sanonut että puhelimet ovat tasavahvoja 4G yhteyksien suhteen. Kumpikin siis tukee 4G yhteyksiä ihan kuten jutussa sanottiin.
Siksi kopioin pätkän jutusta ja laitoin perään lue ja ymmärrä…..
Jaa… Olisit heti tarkentanut. 🙂
Aikas nätisti toi Nokia Lumia 920 huristi kolmos sijalle 8 päivässä. (: iPhonella oli vissiinkiin koko kuukaus aikaa?
Oli koko kuukausi aikaa, mutta aika paljon saanu operaattorit myydä eioota. Aika vähän noita iPhone 5:sta kaupoissa on ollut, jotain hajamallia tietyllä muistilla.
Nyt ilmeisesti kysyntään pystytään vastaamaan paljon paremmin, eli seuraavana kuukautena varmaan iPhonen myyntikin kasvaa entisestään.
No mutta operaattoritilauksissa tuossa varmaan kirjataan myyntiä, ei asiakkaalle toimitettuja laitteita. Paremmaltahan ne luvut aina näyttää.
Lumia 920 0n tällä hetkellä ainut aitoa 4G:tä käyttävä puhelin Suomessa. iPhone 5:ssa on kyllä siru sisällä, mutta Apple jostain syystä panttaa sen käytön avaamista ainakin meillä Suomessa.
Eikös iPhone 5:den 4G toimi soneralls?
Vain 4G-DC-verkossa.
iPhone 5 ei toimi 4G-verkossa myynnin käynnistyessä. Laite tukee 1800 Mhz taajuutta, jolla Soneran yli 30 paikkakuntaa kattava aito 4G-verkko on käytännössä kokonaan rakennettu. 4G-ominaisuus tullaan aktivoimaan etänä laitteisiin. Selvitämme asiaa Applen kanssa ja pystymme toivottavasti vahvistamaan aikataulun mahdollisimman nopeasti.
Lähde: http://www.sonera.fi/puhelin+ja+liittyma/puhelimet/iphone5/
Aika hyvin näyttää myyvän SGS II vielä, vaikka on jo aika vanha malli.
Se on edullinen, mutta raudaltaan vielä täysin vetreä laite
Joka päivitetään softaltaankin ihan nykypäivään. Ei voi sanoa samaa eräistä muista valmistajista.
Eikä toimi edes LTE-verkossa. iPhone 5 häviää Lumialle esimerkiksi nopeudessa todella paljon, jää lähtökuoppiin.