Gingerbread ei suostu luovuttamaan valtikkaansa, edelleen käytetyin Android-versio

Kaksi vuotta sitten julkaistu Android 2.3 Gingerbread -käyttöjärjestelmäversio pitää pitansa Android-maailmassa. Se on edelleen selvästi suosituin Android-versio vajaalla 51 prosentin osuudellaan. Asia käy ilmi virallisista tilastoista, joita kerätään kahden viikon jaksolta tunnistamalla Google Play -kauppaa käyttävät laitteet.

Gingerbreadin jälkeen toiseksi suosituin Android-julkaisu on 4.0 Ice Cream Sandwich. Sen osuus on noussut 27,5 prosenttiin. Kolmanneksi eniten käyttäjien laitteissa pyörii Android 2.2 Froyo ja vasta neljänneltä sijalta löytyy Jelly Bean.

Tilastoissa samaa Jelly Bean -lisänimeä kantavat 4.1– ja 4.2-versiot on laskettu yhteen ryhmään. Tuoreen 4.2-version osuus on vasta 0,8 prosenttia, mutta aikaisemmin julkaistu 4.1 on kerännyt itselleen jo 5,9 prosentin markkinaosuuden Android-laitteista.

4 kommenttia

  1. Sinänsä harmillista, että tämä johtuu joidenkin laitevalmistajien haluttomuudesta tarjota ohjelmistopäivitystä laitteilleen. Eihän nämä tilastot näy myös myyntiluvuista? Jos näin olisi, niin voisi epäillä Androidin myyntivauhdin hidastuneen Android 2.3 päivien jälkeen.

  2. Toimittajalta menevät nyt hieman ”suosituin” ja ”käytetyin” sekaisin.

    1. Se ei tarkoita, että olisi suosituin vaikka olisi käytetyin.

Kommentointi on suljettu!