Hakukonemahti Google on käynnistänyt talvisiivouksen, kuten yhtiö otsikoi blogipostauksensa, jossa se kertoo muutamien palveluidensa lakkauttamisesta. Tämä on Googlen mukaan seurausta siitä, että yhtiö haluaa jatkossa keskittyä luomaan entistäkin kauniimpia ja käytännöllisempiä tuotteita. Niinpä vaikeita päätöksiä palveluiden karsimiseksi joudutaan tekemään, kertoo Google.
Keskeisimpänä ja merkittävimpänä muutoksena on Google Sync -palvelun lakkauttaminen kuluttaja-asiakkailta. Se poistuu käytöstä 30. tammikuuta, mutta sen toiminta nykyisillä käyttäjillä on senkin jälkeen turvattuna. Tammikuun jälkeen palvelu on enää avoin yritys-, hallitus- ja opetuskäytössä.
Google Sync on palvelu, joka mahdollistaa sähköpostin, kalenterin ja yhteystietojen synkronoimisen Microsoft Exchange ActiveSync -protokollan kautta. Yhtiö perustelee päätöstään avoimilla IMAP-, CalDAV– ja CardDAV-standardeilla, jotka tarjoavat Googlen mukaan saumattoman synkronoinnin eri laitteiden välillä.
Googlen uutinen tulee erityisen ikävänä Windows Phone -käyttäjille. Tämä siksi, ettei alusta tue CalDAV- ja CardDAV-standardeja. Lisäksi Google ei tarjoa Windows Phonelle omaa GMail-sovellusta, eikä sellaista ole hakukonejätin viimeaikaisten lausuntojen perusteella lupa odottaa ainakaan lähitulevaisuudessa. Yhtiö ei tässä vaiheessa näe Microsoftin uuden sukupolven alustoja houkuttelevina niiden vähäisen käyttäjämäärän vuoksi.
Parhaassa asemassa ovat tällä hetkellä Android-käyttäjät, joiden puhelimista löytyy toistaiseksi paras GMail-sovellus. Suurta päänvaivaa muutos ei aiheuta myöskään iPhonen omistajille, sillä Googlen sähköpostisovellus iOS:lla kehittyy hyvää vauhtia ja alusta tukee natiivisti CalDAV- ja CardDAV-standardeja. Microsoft joutuu puolestaan tekemään muutoksia, jotta Googlen palvelut ovat laajamittaisesti käytettävissä myös uusilla Windows Phone -asiakkailla.
Jes! Märkä rätti Microsoftin naamalle, heidän tuotteista jää nyt puuttumaan maailman paras ja suosituin sähköposti- ja kalenteripalvelu.
Yksi syy vähemmän hankkia Windows Phonea. Harmillista kyllä nokialle kun itselläni on osakkeita mutta myyn kun nousee tarpeeks ja jos tulee rahan tarvetta…
Käyttääkö noita Googlen kalentereita joku? Ei aikanaan business käytössä suosituimpien joukossa. Itse en tarvi kalentereita muuhun kuin työkäyttöön joten gmail kalenteri on pysynyt tyhjänä. Notes ja Outlook ne suosituimmat, Outlook jatkuvasti suositumpi. Mailithan kulkee jatkossakin tuon IMAP:n kautta myös WP laitteisin…
Haluaisin kyllä kuulla sun sijoitus strategian. Ostan firman osakkeita ja odotan niidennousevan, mutta en usko firman valitsemaan strategiaan
Synkkasin juuri oman Lumiani SkyDriven kautta Outlookin kalenterin kanssa — todella hyvä systeemi.
No jospa ms saisi nuo *davit omalle alustalleen tammikuun loppuun mennessä. Jos ei niin pitänee vaihtaa pois gmailista.
” Yhtiö ei tässä vaiheessa näe Microsoftin uuden sukupolven alustoja houkuttelevina niiden vähäisen käyttäjämäärän vuoksi.” Tämähän on täyttää bs:ä. Google pelkää vauhdilla nousevaa WP:a. Onneksi on muitakin sähköpostipalveluja kuin gmail. Jos omistaa gmailin niin linkkaa vain siitä postit uuteen osoitteeseen.
Siinähän sitten melkeinpä kusee jaetut google kalenterit. Vai pitääkö kaikkien muidenkin siirtyä? Helppo homma 🙂
Sanotaan näin,että parempi menestyy paremmin ja laitevalmistajat (Samsung,LG,…) ovat todenneet menestyvänsä Android-käyttöjärjestelmällä!. 😉
Nokian olisi kannattanut valita Android!.
Ei todellakaan mitään lagipaska androidia. WP on niin paljon parempi. Ja outlookkia käytän.
Vielä YouTube microsoftille niin ei mitään syytä käyttää google-tiliä.
Olkoon Applella vaikka kuinka tuettuna noi standardit, mutta kusipäisesti ne on silti laitettu.. Meinaan jos tekee GMail tilin Applen laitteeseen, niin eipä synkronisoidu yhteystiedot, pitää erikseen tehdä CardDAV-tili manuaalisesti contacts.google.com serverille, ennenkuin yhteystiedot voi synkata.
Googlen itsevarmuus perustuu siihen, mitä he näkevät serverilogeistaan. On vielä monta asiaa, jolla he tulevat nöyryyttämään IT-maailman pitkäaikaista mätäpesäkettä.
Minusta on hyvä että joku on uskaltanut lähteä haastamaan androidia ja applea. Niiden ulkoasu on vain niin vanhentunut. Androidin lisäksi sekava kaikenmaailman 7 pikkunäyttöineen ja villkuvine widgetteineen.
WPhone8 on selkeä!
Google vaan kukkoilee markkina-asemallaan. Eipä vaikuta onneksi meikäläisen arkeen millään tapaa, kun en ikinä kyseiseen firmaan ole luottanut sen vertaa, että oisin viitsinyt gmail-tiliä tehdä.
Ompa taas tehty kärpäsestä härkänen, ei ainakaan vaikuta omaan windows phone & googlen palveluiden käyttöön.
– Gmail sähköposti toimii tulevaisuudessa kuten ennenkin (IMAP)
– Kontaktit tulevat MS:n palvelimelta, jos tarve voi google kontaktit synkroinoida pavelimien välillä
– Kaltenteri synkroituu MS:n palvelimelle, muutenkin monipuolisempi kuin googlen kalenteri sovellus.
Mitä jäämme kaupaamaan? Emme mitään…
Näinpä
Tää on jopa hieman odotettu liike, wp:n ylivoima sähköpostiluurina on iskenyt aika kovaa päin näköä androidin vaihduttua. Pakko pistää kapuloita rattaisiin jne. Sinänsä harmi, jos hommaa lähdetään viemään tällaseksi, et ei ole luuria jolla vaan toimis kaikki. Microsoft on tätä tietä mennyt jo aiemminkin.
No onhan toi typerää et yhtiöt mahtailee noin. Vaikka eri käyttisten ja palveluiden pitäs kehittyä just toiseen suuntaa paremmin toisiinsa yhteen sopivaks. Vaikkakin tässä tapauksessa suurin ja mahtavin Google vaan haluaa entisestään kasvattaa ylivoimaansa. Kyllähän tämä osansa syöö WP;n leipää. Ja kasvattaa Androidin ylivoimaa.
Googlen kannalta ei ole mitään järkeä tukea Exchange ActiveSyncia ja maksaa siihen liittyviä lisenssimaksuja, kun käyttäjämäärä on hyvin pieni. Gartnerin mukaan edellisellä kvartaalilla (Q3/2012) Windows Phonen ja Windows Mobilen yhteenlaskettu osuus oli edelleen pienempi kuin Blackberryn, Symbianin ja Badan.
Engadgetin pääkirjoitus WP:n edellytyksistä nousta Elopin haikailemaksi ”kolmanneksi ekosysteemiksi” ilman Googlen ohjelmia on provokatiivinen, mutta sisältää hyviä kysymyksiä. Applen oma karttasovellus sai täystuomion käyttäjiltä eikä Nokian Here menestynyt juurikaan paremmin. Google Maps puolestaan nousi seitsemässä tunnissa julkaisunsa jälkeen Apple iOS:n ladatuimmaksi ilmaiseksi sovellukseksi ja Youtube on Applen omalla listalla vuoden 2012 paras ilmainen sovellus.
Googlen ohjelmien puute voi, niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, rajoittaa pahasti Windows Phonen mahdollisuuksia nousta todelliseksi vaihtoehdoksi. Suomessa Windows Phone on toki menestys, mutta meillä Nokian osuus puhelinmyynnistä on aina ollut poikkeuksellisen suuri. Eikä tätä ”isänmaallista” ostointoa tunnu vähentävän edes se, että yhtiöllä on kanadalainen pääjohtaja ja että suurimmat omistajat ovat amerikkalaisia eläkeyhtiöitä tai se, että Elopin aikana Nokia on potkinut pois yli 10.000 työntekijää Suomessa (lähde: Turun Sanomat – TS.fi/uutinen julkaistu 29.9.2012).
Ymmärsiköhän kaikki, että Windows Phonen markkinaosuus on 2%? Missä muuallakaan teollisuudessa tai tietotekniikassa tuetaan järjestelmiä tuollaisella markkinaosuudella?
Vielä enemmän ihmetyttää, että jotkut ilmeisesti todella edelleen uskovat että Windows Phone nousisi käyttöjärjestelmänä jotenkin merkitykselliseen osaan tai jopa markkinajohtajaksi??!!?? Totaalista ymmärtämyyttä markkinoista tai pelkkää provoilua. Kisa on jo ohi. Google on saanut momentuminsa joka ruokkii jo itse itseään. Windows Phonen markkinaosuus ei nouse yli 10% ikinä. Eiköhän vuoden päästä tähän aikaa viimeisetkin epäilijät ole asian hyväksyneet. Vituttaa ja suututtaa vaan Nokian kannalta tehty väärä päätös strategiassa, mutta turhapa tuota on itkeä.
@Paroni
”Siinähän sitten melkeinpä kusee jaetut google kalenterit. Vai pitääkö kaikkien muidenkin siirtyä? Helppo homma”
Tai sitten synkronoi Google kalenterin Outlook.com kalenteriin:
http://www.wpcentral.com/how-sync-google-calendar-outlookcom-your-windows-phone
Tuo on toki vain 1-suuntainen synkronointi, näet kavereidesi merkinnät Outlook.comissa, kunhan sinut on ko merkintän merkitty osallistujaksi, mutta omat merkintäsi outlookiin eivät päivity Googlelle. TOSIN tuokin pitäisi olla mahdollista, sillä saahan Googlen kalenteriinkin tuotuoa ical kalenterin lisäämällä url. MUTTA yllätys yllätys, tuo toiminto ei ainakaan tällä hetkellä toimi noinpäin.. Mutta ei kai tuohon pitäisi muutoin estettä olla että nuo saisi serveritasolla synkronoimaan ristiinkin. Sitä tokikaan en tiedä, miten outlookissa merkintä tulisi laittaa, kun sen haluaisi jakaa tietyille gmail käyttäjille.
Androidille ja Windows Phonelle on pian tulossa lisää kilpailijoita (Tizen ja Sailfish) ja toinen tukee myöskin Android sovelluksia!.
Nokian nousukausi ei ala niin kauan,kuin Windows Phone on ykkösvaihtoehto ja ainoa!!.