Marraskuun 22. päivä Suomessa myyntiin saapunut Lumia 920 tulee saamaan ensimmäisen ohjelmistopäivityksen vielä kuluvan vuoden aikana, lupailee Nokia Twitterissä. Näin ainakin rapakon takana, sillä tieto tulee Nokia Caren Yhdysvaltojen tililtä.
Nokia kertoo Twitterissä Microsoftin valmistautuvan parhaillaan julkaisemaan ohjelmistopäivityksen puhelimelle joulukuun aikana. Todennäköisesti kyseessä on sama paketti, joka julkaistiin hiljattain HTC:n Windows Phone 8X -puhelimelle. Se tuo mukanaan muun muassa tekstiviestiluonnokset ja puheluun tekstiviestillä vastaamisen. Lisäksi se korjaa osaa käyttäjistä vaivanneet jumiutumiset ja uudelleen käynnistymiset sekä osaa pitää WiFi:n päällä myös ruudun nukkuessa.
Verkkosivusto Engadget osaa kertoa, että Nokian viittaama päivitys tulisi sisältämään myös korjauksia kameraan. Tietojen mukaan se tulee parantamaan selvästi kuvien yksityiskohtia ja näin poistamaan turhan epätarkkuuden otoksista. Ikävä kyllä päivitys ei Engadgetin mukaan vaikuttaisi kameran valkotasapainoon, jonka automaattista säätöä on moitittu laadultaan epätasaiseksi.
Lähde: My Nokia Blog
Hyvä juttu! Itseäni ainakin ärsytti tuo wifi-juttu. Sinänsä ymmärtää mutta kuitenkin. Itsellä ei ainakaan ole ollut kaatuiluongelmaa.
Hyvä, aina paranee. Nokia nousuun.
Itseäni on ärsyttänyt avoimien sovellusten sulkeminen moniajovalikosta. Onko niitä mahdollista sulkea suoraan ilman, että joutuu eka avaaman sen ohjelman minkä haluaa sulkea ? Selaimen sulkeminen on todella rasittavaa.
ei voi, olisi hyvä jos voisi 🙂
Miksi se sovellus pitää sulkea? Androidissa ja wp:ssä se on ihan eri asia. Androidissa sovellus ja auki taustalle, mutta Windows-puhelimessa ei ole tarvetta sammuttaa sovelluksia, vaan windows-painiketta painamalla sovellukset menevät niin sanottuun tombstone-tilaan, joka ei kuluta akkua. Tällöin ne myös jäävät kyseiseen listaan avonaisiksi, joten sovellukseen voi myös palata samaan tilaan kuin mihin sen jätti (vaatii sovelluksen tuen).
Eli nuolinäppäimellä ei kannata sovelluksia sulkea, ja jos pitkään pitää nuolinäppäintä pohjassa niin pääsee vanhojen ohjelmien listaan (max 6kpl).
Kävin kokeilemassa 920:stä myymälässä ja on erittäin kiinnostava puhelin. Hyvä, että tuo sammumisongelma on korjattu. En osta puhelinta, joka sammuu ja käynnistyy itsekseen. Odotan vielä hinnan laskevan nykyisestä. Sen panin merkille, että nipistystoiminto ainakin kartoissa ei toiminut täysin sujuvasti. Välillä sai muutaman pari kolme kertaa ”nipistää”, että puhelin reagoi. Ovatko muut havainneet tätä?
Ainakaan omassa 800-luurissa ei ole ongelmaa. Ei myöskään hyvän ystäväni 920:mppisessä
Siis tämä sammumisongelmahan nyt on aivan mitätön sillä ne joiden puhelimet ovat sitä tehneet, ovat siis sammuneet yleensä korkeintaan yhden tai kaksi kertaa tähän mennessä, eli ongelmaksi sitä nyt ei voi sanoa vaan ennemminkin ”pikku harmiksi”
Eli jos puhelimessa on joku tämän tyyppinen vika niin sehän ei periaatteessa edes haittaa millään tavalla. Varsinkin kun tietää, että ”ongelma” on poistumassa
Mutta jos tuo wi-fi- yhteys pysyy päällä ruudun nukkuessakin, eikö se tarkoita, että akkua kuluu lisää? Tällä hetkellä kun yhteys sammuu näppäinlukon ollessa päällä, ei kulu myöskään turhaan akkua.
Eli tämä päivitys voi olla sellainen plus miinus- päivitys.
Eiköhän sitä Wi-Fi:n päälläolo aikaa voi säätää asetuksista
Tuolla varmaan koitetaan korjata se, kun WhatsApp joutuu huijaamaan käyttöjärjestelmää mediasoitinpainikkeilla kiertääkseen yhteyden katkaisemisen Wi-Fi-käytössä. Ilmeisesti musiikin streamausohjelmat ovat saaneet pitää Wi-Fin päällä.