Golla pitää Jollan nimeä liian samankaltaisena, haastoi oikeuteen

Kahta kotimaista yhtiötä odottaa oikeustaistelu. Nämä yhtiöt ovat matkapuhelimien lisävarusteita valmistava Golla ja omaa uraansa laite- ja ohjelmistopuolella aloitteleva Jolla. Haasteen takana on Golla, joka pitää Jollan nimeä liian samankaltaisena.

Emme voi jäädä seuraamaan vierestä, vaan meidän on puolustettava Gollan oikeuksia. Olemme rakentaneet tuotemerkkiämme 12 vuotta ja käyttäneet kaksi miljoonaa euroa erilaisiin rekisteröinteihin. Sitten ilmestyy yritys, jonka nimi on hyvin samankaltainen”, perusteli Gollan toimitusjohtaja Petri Kähkönen MTV3:lle.

Jollan mukaan tilanne on heidän osaltaan selkeä, sillä tavaramerkki on hyväksytty Suomessa asianmukaisesti. Käsittelyn yhteydessä viranomaiset eivät ole todenneet Gollan olevan liian lähellä Jolla-nimeä, painottaa Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio. Saarnion käsityksen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että kuluttajat sekoittaisivat Jollan puhelimet Gollan laukkuihin.

Golla perustelee vetoaan muun muassa sillä, että laukkujen lisäksi yhtiön valikoimista löytyy esimerkiksi kuulokkeita ja Bluetooth-laitteita. Petri Kähkösen mukaan ei ole myöskään pois suljettua, että Golla valmistaisi jonain päivänä vielä myös omia matkapuhelimia.

Lähde: MTV3.fi

22 kommenttia

  1. En ole kuulutkan koskaan Golla nimisestä firmasta. Paitsi nyt vasta uutisen nähtyä. Tämäkin firma olisi voinut jo aiemminkin jotain sanoa kun Jollasta alettiin puhua!

  2. No kauanpa odottivat. Logoissa on samaa henkeä, mutta muuten hassua.

    1. Omasta mielestä taas mitään samankaltaisuutta ei ole. Jollan a-kirjaimessa viiste alareunassa, Gollassa se on vaakasuorassa. Jollan l-kirjaimet on kaarevia, Gollassa suorat.

      Jollan o-kirjain on melkein tasapaksu viiva, Gollassa se on taas ylä ja alareunasta selkeästi ohuempi kuin keskikohdassa.

      Jolla -logo on tuollainen kevyt ja lennokas, Golla on tuollainen raskas ja linjakas.

  3. Hyvä Golla! Niin naurettavaa touhua että lähitte kyllä nyt iänikuiseen boikottiin, löytyy yks ämppärin suojakotelo, lentää roskiin! ;D haistakaahan…urpot

  4. Miljoonia käytetty erilaisiin rekisteröinteihin. Onko joku kuullut gollasta ennen tätä uutista? 😀

    1. Joo olihan tuo tunnettu joskus 90-luvulla, kun ”kaikki” halusi kännykkänsä jonkun hemmetin villasukan sisään. Sinä taisit sitten vielä kontata silloin, jos olit vielä syntynytkään, kun et Gollasta ole kuullut? Tosin aivan turhake tuotteita joka tapauksessa.

      1. Kasarilapsia olen, mutta ei kyllä sen ikäisenä kännykkäsukat kiinnostaneet. 🙂

  5. Molempien oikea kirjoitusasu on sitten pienella alkukirjaimella.

  6. Huoh…
    Ihme itsekkäitä…
    Uutena tuli että golla on suomalainen. :O

  7. Mitä haittaa? Itse en ole ainakaan ikinä sekoittanut Jollaa ja Gollaa, vaikka nimi onkin niin samantapainen.
    Kyseiset firmathan voisivat tehdä yhteistyötä: Jollan kännyköitä Gollan pussukoissa

  8. no johan on taas valittamisen aihetta ja että oikeuteen piti haastaa 😛 yhteistyötä eivät varmaankaan tule tekeemään, mutta what ever! toivotan onnea Jollalle

  9. Gordon Gekkon sanoin sanoin: ”greed is good”. Aikas naurettavaa touhua, jos minulta kysytään. Keskittyisivät tekemään parempia tuotteita tällaisen jumpittelun sijaan.

  10. Golla ei tarkota mitään. Jolla taas on suomen kielen sana.

      1. Jolla tarkoittaa pientä venettä.

        1. Niinpä tietenkin. 🙂
          En jostain syystä osannut yhdistää.

  11. Nyt jää tästä taloudesta pois Golla -tuotteiden osto, tälläinen urpoilu on niin perseestä, sais Gollan tyypit mennä itseensä.

  12. Mikä pirun Golla? Koskaan kuullutkaan ja nyt kun kuulin niin tuskin tuen. Aikamoista mussutusta turhan päiväisestä asiasta. Aatteleppa Golla k-market vs s-market. Ihan on vain yksi kirjain eroa…

    1. Taitaa silti K- ja S-Markettien tapauksessa olla hieman eri asiasta kyse, näissä kun se yksittäinen kirjain on vain lyhenne pitemmästä sanasta.

  13. Mikä Nokia? Juuri Taiwanista saapuneena ja siellä useamman päivän katuja tallanneena voin kertoa, että Taipein katukuvassa ei näy yhtään muita suomalaisia brändejä kuin Golla. Jos joku vetää täällä palkokasvit nenäänsä ja laittaa gollan (oikeasti mainiot) kantolaitteet boikottiin, niin siitä vaan. Raha tulee muualta kuin kotimaasta. Aasiassa on markkinat ja siellä yhtiö on näkyvästi 😉

    (Sinne aasiaan se jollakin käsittääkseni pyrkii, ei kai kukaan kuvittele, että ne tekisi kunnon tiliä myymällä täällä jotain rippeitä verrattuna oikeisiin markkinoihin. Suomen markkinat ovat vähän kuin lentokoneen turistiluokka; ollaan säälistä mukana oikeasti maksavien bisnes luokkalaisten ansiosta..)

  14. Aika lähellä tosiaan, vetäsee j kirjaimeen kaarevan viivan niin se on g. Mutta tuskin jolla on gollaa lähtenyt tahallaan kopioimaan.

Kommentointi on suljettu!