Nokia on aloittanut kutsujen lähettämisen Barcelonassa 25. helmikuuta järjestettävään lehdistötilaisuuteen. Kyseinen päivä on lähtölaukaus Mobile World Congress 2013 -messuille, joiden odotetaan tuovan mukanaan paljon mielenkiintoisia mobiilialan julkistuksia. Nokia esitteli viime vuoden messuilla paljon puhetta herättäneen 808 PureView -kamerapuhelimen, jonka valmistaja hiljattain kertoi jäävän viimeiseksi Symbian-pohjaiseksi laitteeksi.
Tämän vuoden tapahtuman odotetaan Nokian osalta luonnollisestikin pyörivän Lumian ja Windows Phonen ympärillä. Villeimmissä huhuissa Nokian on kuitenkin jopa arveltu esittelevän ensimmäisen tablettinsa. Se tulisi perustumaan Windows RT -käyttöjärjestelmään.
Helmikuun loppu saattaa tuoda tulleessaan myös Windows Phone -pohjaisen seuraajan 808 PureView -puhelimelle. Huhut kyseisestä puhelimesta levisivät verkkoon viime viikolla. Niiden mukaan Nokia työstäisi EOS-koodinimellistä laitetta, jossa olisi päivitetty versio 808 PureView -mallin 41 megapikselin kamerasensorista.
Tablettia ja 808 PureView -seuraajaakin todennäköisemmältä näyttää koodinimellä Catwalk kulkeva puhelin. Se on tietojen mukaan viilattu versio Lumia 920:sta alumiinirakenteella sekä ohuemmalla ja kevyemmällä olemuksella. Puhelin edustaisi Nokian uutta linjaa, jossa huippumallien materiaali olisi polykarbonaatin sijaan alumiini.
Lähde: GSMArena
Hmm. Tuntuu hieman äkkinäiseltä että jo nyt tulisi uutisia seuraavista Lumioista. Tomu on tuskin asettunut Lumia 920 ja 820 mallien kohdalla.
Oma toive olisi, että tulisi Lumia 41 mp PureView-kameralla. Silloin nykyinen Lumia 800 menisi vaihtoon.
Kyllä se kannattaa jo nyt julkaista seuraajat 820 ja 920 malleille, jos mielivät saada ne myyntii ennen joulumyyntiä