LG:ltä näppärän kokoinen Qi-yhteensopiva langaton laturi

Langaton lataaminen nostaa vahvasti päätään. Tekniikka eli pitkään hiljaiseloa, vaikka Palm esitteli jo vuonna 2009 markkinoille langatonta lataamista tukevan Pre-puhelimensa. Oikeastaan vasta viime vuonna tekniikka nousi suuren kansan tietoisuuteen, kun markkinoille lanseerattiin useiden valmistajien toimesta langatonta latausta tukevia mobiililaitteita. Tunnetuimpia lienee Lumia 920 ja Nexus 4.

Tekniikan yleistymisen kannalta tärkeää ovat lisävarusteet. Erityisesti latausalustojen hinnat täytyy saada alas, jonka lisäksi tarvitaan innovatiivisia tapoja lähestyä tekniikkaa. Tältä osin hyvänä esimerkkinä toimii Nokian julkaisema Wireless Car Charger.

Korealainen LG on myös julkaissut kiinnostavan Qi-lisävarusteen. Vaikka kyseessä on vain tavallinen latausalusta, tekee siitä uutisoinnin arvoisen sen koko. Pyöreän alustan halkaisija on 6,89 senttimetriä, joka tekee siitä LG:n mukaan maailman pienimmän langattoman laturin.

LG:n WCP-300-laturi rantautuu Etelä-Koreaan näinä päivinä, mutta se on tarkoitus tuoda myyntiin myös maailmanlaajuisesti. Valmistajan kotimarkkinoilla sen hinta liikkuu 60 dollarin, eli noin 45 euron hujakoilla.

Lähde: Engadget

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!