Videolla: haastattelussa Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop

Verkkojulkaisu, The Verge, pääsi istahtamaan samaan pöytään Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin kanssa tuoreeltaan Mobile World Congress -julkistuksen jälkeen, jossa yhtiö esitteli neljä uutta tuotetta. Mitään mullistavaa Elop ei haastattelussa paljastanut, mutta sen on varmasti mielenkiintoista kuunneltavaa jokaiselle alasta kiinnostuneelle.

Haastattelu lähtee käyntiin Nokian mahdollisesta tablet-laitteesta puhumalla. Elop ei suostunut kertomaan mitään tarkempia tietoja asian suhteen, mutta sanoi Nokian tarkkailevan kiinnostuneena erityisesti Windows 8:n menestystä. Elop uskoo, että markkinoilla on edelleen tilaa uudelle ja erilaiselle taulutietokoneelle, jollainen Nokian tuotteen täytyy olla, jos se mielii tabletillaan menestyä.

Kysyttäessä Windows Phone -strategiasta, sanoo Elop olevan valintaan edelleen tyytyväinen. Yhtiö siirtyi noin kaksi vuotta sitten Windows Phone -alustaan älypuhelimissaan ja on kyennyt Elopin mukaan esittelemään markkinoille joukon menestyksekkäitä laitteita. Nyt yhtiöllä on tarjota puhelin aina parista sadasta eurosta yli 500 euron hintaluokkaan.

Windows Phonen ja 41 megapikselin PureView-kameran yhdistymistä Elop ei lupaa, mutta kommentoi Nokian puskevan osaamistaan kuvaamisessa jatkossakin eteenpäin. Elop lupaa kuitenkin, että kuluva vuosi tulee olemaan tältä osin mielenkiintoinen, joten ehkäpä huhuttu Nokia EOS näkee päivänvalonsa vuoden 2013 aikana.

Lähde: The Verge

8 kommenttia

  1. Kaikki tykkää Nokian innovaatioista, mutta Nokia ei älyä mikä tässä mättää…

    PELIT, PELIT, PELIT
    jos niitä ei ole tarpeeksi niin ei niitä nuoriso osta.

    1. Heh. Pelejä on enemmän ku jaksaa edes etsiä.. Kaikenlisäksi laadukkaita. Tuntuu vaan siltä että niitten pitäisi olla ilmaisia.

      1. Juurikin näin, en usko että 1-3€ on paha hinta hyvästä pelistä. Jotkut tosin maksavat jopa 6€ joka ob mielestäni kännykkäpelistä hieman liikaa.

      2. Windows phonelle pelejä? Heh. Kyllähän se o juuri niinkuin oipe sano, varsinkin laadukkaat mainstream pelit on todella vähissä wp:lle.

        Eikä se riitä että on pelejä, pitää olla niitä pelejä joita kaveritkin pelaa.

        Esim kuumin mobiilipeli on nyt toissapäivänä julkaistu real racing 3 joka laittoi käsityksen mobiilipelistä taas aivan uudelle tasolle, lumiat saa kohta yksinkoikeudella 2010 julkastun real racing 2…

        Onhan wp alusta nyt noissa peleissä täysin jäljessä, jos jotai tulee tulee se puolenvuoden- vuoden viiveellä.

        Eilen tuli esim asphalt 7 wp:lle ja senkin pelin julkaisusta on puolivuotta.

        Kuten sanottua ei riitä että on pelejä, ne pitää olla samoja pelejä mitä kaverit pelaa.

        1. Ei tollasia johtopäätöksiä oikein voi vetää. Valtaosalle riittää varmasti normipelit ja aivan sama onko uusin kuhan voi silloin tällöin tuhlata 15 min aikaa. Ne ketkä haluaa aina uusimmat pelit ja kenellä on aikaa kilpailla leaderboardeilla on aika pieni porukka.

        2. Itse sanoisin, että tärkeät SOVELLUKSET ovat WP:n ongelma. Ei niinkään pelit. Peleillä ei ole niin merkitystä, sillä teini-iän ylittäneet arvostavat varmasti enemmän monipuolista sovellusvalikoimaa. Muuten WP on aika täydellinen paketti normikäyttäjälle.

        3. Jake, nyt puhutaan nimenomaan ihan normipeleistä, se mikä on normaalia android ja iOS maailmassa ei vaan ole normaalia wp laitteissa tai jos jotain pelejä tulee saattaa niissä mennä puolivuotta tai vuodenkin jopa pari.

          ”Ne ketkä haluaa aina uusimmat pelit ja kenellä on aikaa kilpailla leaderboardeilla on aika pieni porukka.”

          Leaderbordista en tiedä, mutta kyllähän tuo pieni porukka kattaa miljoonia ellei kymmeniä miljoonia. Eli ihan pienestä porukasta en puhuisi 🙂

          Mobiilipelaaminen on nykyään todella suosittua josta hyvänä esimerkkinä tämä tänään tullut uutinen http://www.tietokone.fi/uutiset/mobiili_ja_pc_pelit_kehittajien_suosiossa_konsolit_eivat_kiinnosta

          Kannattaa myös muistaa, että tähän samaan kuuluu tabletit joilla pelataan vielä paljon enemmän.

Kommentointi on suljettu!