iPhone olisi voinut olla Tripod, Telepod tai Mobi

Apple harkitsi vuonna 2007 esitellylle puhelimelleen useita nimiä ennen päätymistään iPhoneen, paljastaa yhtiön mainostiimissä tuolloin työskennellyt Ken Segall. Tämä ei lienee yllätys, sillä nimen muotoutuminen kuuluu osana tuotekehitykseen. Mielenkiintoista ovat kuitenkin Segallin paljastukset vaihtoehtoisista nimistä.

Segallin mukaan Appella pyöriteltiin puhelimelle nimiä kuten Tripod, Telepod ja Mobi. Tripod olisi kuvastanut laitteessa yhdistyneitä ominaisuuksia: puhelin, iPod ja verkkoselain. Teesit päätyivät lopulta markkinointiin, mutta itse nimi hylättiin. Telepod oli puolestaan yritys yhdistää telephone- ja pod-sanat. Kolmas vaihtoehto, Mobi, leikitteli mobile-sanan kanssa, kertoo Segall.

Apple harkitsi jossain vaiheessa puhelimensa nimeksi myös iPadiä, joka päätyi lopulta yhtiön taulutietokoneen tavaramerkiksi. Yhtiö aloitti tabletin kehittämisen ennen puhelinta, joten nimi käy järkeen, sillä nykyinen iPhone osaa lähes samat temput kuin myöhemmin esitelty iPad.

Valitsiko Apple oikean nimen puhelimelleen? Vertailu tässä tilanteessa, kun iPhone on jo juurtunut ihmisten mieliin, on luonnollisesti hyvin vaikeaa. Mutta olisivatko Tripod, Telepod tai Mobi oikeasti voineet tarjota hyvän vaihtoehdon?

Lähde: 9To5Mac

10 kommenttia

  1. Kyllä iPhone oli oikea valinta. Nimi oli yksinkertainen, jää ihmisten mieleen ja kertoo puhelimen henkilökohtaisuudesta.

    Muut vaihtoehdot kuulostavat kömpelöiltä.

  2. No jaa, tuo Mobi on mielestäni paras. Se ei sinänsä ole vanha, toisin kuin tuo Telepad. Telepad tuo tosiaan mieleen sanan telephone, joka tuntuu vanhalta lankapuhelimelta. Mobi tuo mieleen taas sanan mobile, joka viittaa kannettavuuteen. Siksi se ei mielestäni ole niin paha. Tripod olisi taas ollut aivan kauhea, onhan se taas aivan eri esine kuin kännykkä 😀 Se olisi sama kuin jos Nokia olisi nimennyt Lumiat vaikka Lusikoiksi tai Haarukaksi. Näin minun mielestäni 😀

  3. Applen ”i” brandi on kyllä yksinkertaisuudessaan uskomattoman nerokas ja monipuolinen. Se on todella tunnistettava ja helposti mieleen jäävä, sillä voi niputtaa kaikki applen laitteet ja ohjelmat ym ja kaikki istuu ns samaan brandiin, ihmiset tietää heti mistä on kyse kun kuulevat i etuliitteen.

    IPhonehan on mitä mainioin nimi.

    1. Muuten hyvä, mutta Apple ei voi millään varmistaa, etteivät muut yhtiöt käyttäisi samanmuotisia nimiä.

      Applen tuotemerkit tuottavat ongelmia myös oikeinkirjoituksen kanssa. Tuotemerkithän pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella erisnimisäännön mukaisesti. ”IPhone” ei vain näytä kovin hyvältä. Jos vielä poistetaan keskellä sanaa oleva iso kirjain, saadaan sanasta kyllä oikeanmuotoinen, mutta se näyttää vielä pahemmalta: ”Iphone” – samalla pienen i-kirjaimen idea häviää.

      1. Miksi mikään yhtiö haluisi matkia nimeä? xdd

  4. Ja Macintoshin nimi meinasi olla Bicycle 😀

    iPhonesta, aika outoja nimiä noi muut ainakin näin jälkikäteen olisi ollut kun kuitenkin Applella oli jo tuohon aikaan muitakin i-laitteita.

    1. Nyt menee vähän offtopiciksi, mutta Macintoshin nimi tulee siitä että Steven Jobs oli nuorena töissä omenatarhalla, jossa kasvatettiin Macintosh-omenalajiketta. Tästä myös Apple-nimi.

      1. eikös apple nimi tullut mainoskyltistä jonka ohi jobs ja wozniak ajoivat joskus back in the days?

  5. Paras nimi iPhone, koska se yhdistyy muihin i-liitteellä ja se on sopivin.

    Jos Nokia menee konkkaan ostan iPhonen.

  6. iPhone -nimi on alunperin Cisco’n julkistaman laitteen nimi, mutta Applehan tyypillisesti varsti senkin.

Kommentointi on suljettu!