Angry Birds -pelejä ladattu yli 1,7 miljardia kertaa, animaatiosarja käynnistyy viikonloppuna

Mobiilipeleistään maailmalla tunnettu Rovio ottaa merkittävän askeleen tulevana viikonloppuna, kun ensimmäinen Angry Birds -animaatiosarja valloittaa televisiot ja videopalvelut. Viikoittaisen sarjan ensimmäinen jakso nähdään televisiossa 16. maaliskuuta. Suomessa sarjaa esitetään MTV3 Junior– ja MTV3 -kanavilla.

Angry Birds Toons tulee tarjoamaan kokonaisuudessaan kaikkiaan 52 jaksoa. Television ja videopalveluiden lisäksi käyttäjät voivat seurata sitä suoraan älypuhelimillaan Angry Birds -peleihin saapuvan videokanavan kautta. Se avautuu käyttäjille 17. maaliskuuta. Erillinen Angry Birds Toons -kanava nähdään lisäksi muun muassa Samsungin Smart TV -televisioissa.

Vuonna 2009 esiteltyä peliä ja myöhemmin lanseerattuja jatko-osia on ladattu jo yli 1,7 miljardia kertaa. Roviolla onkin käytettävissään huikea jakelukanava uudelle animaatiosarjalleen, jollaista perinteisin keinoin ei olisi mahdollista saavuttaa. Aika näyttää, kuinka pitkälle suomalaisyhtiö tulee animaatiobisneksensä tulevaisuudessa viemään.

Lähde: Rovio