Andy Rubin väistyy Android-johtajan paikalta

Googlella tapahtuu mielenkiintoisia muutoksia. Toimitusjohtaja Larry Page ilmoittaa yhtiön virallisessa blogissa, että pitkään Androidin kehityksestä vastannut Andy Rubin väistyy tehtävästään. Rubin on yksi Androidin perustajajäsenistä. Google hankki kyseisen yhtiön omistukseensa vuonna 2005. Loppu on historiaa.

Andy Rubinin tilalle nousee Google Chrome -käyttöjärjestelmän kehityksen parissa työskentelevä Sundar Pichai (VP of Chrome and Apps). Uusi asema ei tule syrjäyttämään Pichain nykyisiä tehtäviä, vaan Androidin ohella hän jatkaa myös Chromen kehittämistä. Monet ovat nähneetkin tämän merkkinä siitä, että Android ja Chrome tulevat ennen pitkään yhdistymään.

Pagen sanoista saa sen käsityksen, että Rubin väistyy tehtävästään omasta tahdostaan. Hän jää Googlen palvelukseen, mutta tarkemmin Rubinin tulevista tehtävistä ei vielä tässä vaiheessa haluttu kertoa.

Johtajamuutoksien ohessa Larry Page jakoi hieman tuoreita lukuja Androidin menestyksestä. Alustalla on yli 60 maailmanlaajuista laitekumppania ja Android-laitteita on aktivoitu yli 750 miljoonaa kappaletta. Sovelluksia on ladattu Google Play -kaupasta huimat 25 miljardia kappaletta.

Lähde: Google