MobiiliBlogin videolla: Googlen äänihaku toimii suomeksi vakuuttavan hyvin

Nyt löytyi ensimmäinen ja oikeasti toimiva puheentunnistuspalvelu, jonka käyttöä voi aidosti suositella. Allekirjoittanut sattui eräänä päivänä kokeilemaan Googlen äänihakua, joka osoittautui poikkeuksellisen hyväksi. Aiheesta olikin pakko kuvata lyhyt video, joka todistaa, että myös suomalaisella puheentunnistuksella on tulevaisuus!

Googlen rakentama tuki hankalalle suomen kielelle toimii loistavasti. Se tunnistaa vaikeammatkin sanat hyvin ja toimii esimerkiksi autossa pienestä meluisuudesta huolimatta. Olen testannut useita kymmeniä hakuja ja lähes jokainen on osunut oikeaan. Nopean analysoinnin ansiosta palvelu on aidosti käyttökelpoinen ja useamman sanan hauissa selvästi kirjoittamista nopeampi vaihtoehto. Suosittelen kokeilemaan!

20 kommenttia

  1. Hienoa. Samalla harmittaa että wp:n tuki googlen palveluille on niin onneton 🙁

    1. Esimerkiksi Googlen WP-hakusovellus tukee kyllä äänihakua muttei suomeksi.

      Microsoftia kiitän siitä, että selainhakukoneeksi voi nykyään valita Googlen. Itse tosin käytän Bingiä.

  2. Tekstarin sanelu onkin sitten jo niin pitkä, että alkaa virheitä välillä tulla. Lisäks on harmi ettei välimerkkejä pysty puhumaan vaan esimerkiksi pisteen se kirjoittaa ”piste” eikä tee sitä pisteen välimerkkiä, puhumattakaan sitten vielä äänikomennoista, että viestin saa lähtemään.

  3. Suosittelen kokeilemaan äänihakua Googlen navigaattorissa. Oon itse taksikuski, ja vuorossa käy ehkä kerran niin, että navi eri tunnista osoitetta.

    1. Navikoidessa tuo onkin erittäin pätevä ominaisuus, ei tarvi satasen vauhdilla koulun pihaa ohittaessa näpelöidä jotain navia metrin päästä.

    2. Ei kai kukaan taksikuski käytä työssään älypuhelinta tmv. asiakkaiden ajoreittien etsimiseen? Tietääkseni Google ei tee navigaattoreita, joten tässä ei voi olla siitäkään kyse. Kyllä takseissa on aivan omat GPS-karttajärjestelmät ajoreittien etsimiseen.

  4. Tuohan vaikuttaa melkein uskomattomalta. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista kehitystä ”konepellin” alla on tapahtunut, jotta tälle tasolle on päästy. Liekö mukana jokin suurempi keksintö, vai muodostuuko parantunut toimivuus ”vain” suuresta joukosta erillisiä pienempiä asioita tai vanhojen juttujen hiomisesta? No, E7:n käyttäjänä asialla ei ole minulle toistaiseksi suurta käytännön merkitystä…

  5. Tuota on kyllä tullut käytettyä aika usein kuluneen kuukauden aikana. Näppärä juttu.

  6. Googlen puhejutut on toiminut todella hyvin jo viime kesästä / syksystä lähtien kun toivat ne suomen kielelle.

    Eniten tulee ite käytettyä navigoidessa (Googlen navigaattorikin on nykyään jo oikein kelvollinen), mutta tosiaan pystyy sanelemaan vaikka tekstiviestejä. En tiedä pitääkö paikkansa,että englanniksi voi myös nuo pisteet ja pilkut sanella, mutta näin olen kuullut, en testannut. Kyllä ne varmasti tulee tännekin kohta jos on muallakin.

    Tuohan siis toimii kaiketi kaikissa yli 4.0 androideissa.

    1. Äänihaku on toimii myös 2.3 Androidissa, ja sitä tukevalla näppiksellä onnistuu tekstin syöttäminen puhumalla mihin vaan.

  7. tietääkö muuten kukaan että koska se varsinainen puheohjaus tulee suomen kielelle?

  8. Huomasitte tietty, että kaveri käytti tuota Googlen puheohjelmaa iPhonessa… ei ’Anterossa’.

    1. Ja mitä merkitystä sillä on? Luuletko että se puhelin ne puheet tulkitsee?

      1. No en, mutt syynsä tuollakin valinnalla on…

        1. Niin, sillähän ei oo mitään tekemistä että Teemulla on omana luurina iPhone?

  9. Se tohtori joka johtaa Googlella näitä puhetunnistuksia, sanoi ettei suomen tunnistaminen ole edes vaikeaa. Parikymmentä sääntöä riitti, kun taas joissain tunnistuksen kannalta hankalammassa kielessä piti räätälöidä tuplamäärä. Erittäin hyvin toimii.

    1. Pitänee paikkansa. Suomi kun on lähes foneettisesti kirjoitettava kieli. Tietty taivutusmuotoja on vaikeampi ”arvata” kuin monen muun kielen prepositioita, mutta hyvällä tunnistustasolla laitteen ei tätä tarvitse tehdä.

  10. Google Navigator näyttää tosiaan toimivan!. 😉 Kerran jo testattu.Vielä pientä viilausta ja virittämistä seuraavassa päivityksessä, niin ei muita navigator-sovelluksia tarvita!.

  11. En löydä Lumia 800 ääniohjausta, mitä pitää tehdä? Iphonesta se suorastaan tarjosi sitä ja toimi?

Kommentointi on suljettu!