Motorolan ja Googlen huhuttu X-puhelin kustomoitavissa kuten auto?

Motorolan ja Googlen huhujen mukaan työstämä X-puhelin saattaa olla yksi mielenkiintoisimmista puhelinjulkistuksista vuonna 2013. Sen pitäisi olla lippulaivatason tuote, joka suuntaisi voimavaransa erityisesti iPhonen kanssa kamppailuun. Puhelin olisi tarkoitus saada ulos vielä kuluvan vuoden aikana.

Tuoreimmat huhut antavat erittäin mielenkiintoisen kuvan X-puhelimesta. Ainakin, jos ne osuvat oikeaan. Arvioiden mukaan puhelin tulisi tarjoamaan kuluttajille mahdollisuuden kustomoida laitteensa ennen tilausta. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi materiaaleja, värejä ja myös ominaisuuksia.

Vettä huhumyllyn tueksi on lisännyt Motorolan neuvonantajana työskentelevä Guy Kawasaki, joka on julkaissut Google+ -tilillään Porschea käsittelevän videon ja tekstin: ”Eikö olisikin hienoa, jos voisit personoida puhelimesi kuten tämän auton?

Nykyisin autonvalmistajat tarjoavat kuluttajille entistäkin laajempia mahdollisuuksia tehdä autostaan mieleisensä. Tämä voisi toimia myös älypuhelimien kanssa, mutta vaatinee kovia satsauksia tuotantoketjuun. Jo nyt useimmat huippumallit ovat haastavia valmistaa ja niiden saatavuus on usein heikkoa. Miten laajat personointimahdollisuudet tulisivat vaikuttamaan tähän?

Ominaisuuksista viimeisimmät huhut kertovat seuraavaa. Puhelin perustuisi kahden gigahertsin Snapdragon 800 -neliydinpiirisarjaan ja 4,8 tuuman kosketusnäyttöön, jonka tarkkuuden voisi kuvitella olevan full hd -tasoa. Laite olisi vedenkestävä ja tarjoaisi huikean 4000 milliampeeritunnin akun. Joko huhumylly käy ylikierroksilla vai olisiko kyseinen puhelin mahdollinen vielä vuoden 2013 aikana?

Lähteet: BGR & Phone Arena

3 kommenttia

  1. Olisi kyllä hienoa saada esim. netissä itse suunnitella oma puhelin. Mitenköhän vaikuttaa hintaan, jos kustomointi mahdollista?

  2. Tuo on tulevaisuutta. Saisi itse kustomoida värit, materiaalin jne.
    Softan puolesta Android sallii jo nyt personoinnin erittäin hyvin ja mm. laucherin voi vaihtaa haluamakseen, joten olisi aika saa myös hw:n puolelle muokattavuutta.

  3. Hitin aineksia, mutta pakko olla vähintäänkin hieman skeptinen saatavuuden suhteen.

Kommentointi on suljettu!