Microsoft raivaa full hd -puhelimiin lisää tilaa Windows Phonen tapahtumaruuduille?

Windows Phone Dailyn näkemys uudistuksesta.

Windows Phone 8 esitteli markkinoille odotetun uudistuksen, kun se toi mukanaan suuren ja keskikokoisen tapahtumaruudun rinnalle pienemmän vaihtoehdon. Sen myötä omaan kotinäkymään saa enemmän tavaraa, joka oli monen käyttäjän toiveissa. Seuraavaksi luvassa on muutoksia, joiden myötä ruudun pinta-ala saadaan entistäkin paremmin käyttöön, kertoo kuulleensa ZDNetin Mary Jo Foley.

Foleyn lähde kertoo, että Microsoft olisi lisäämässä kotinäkymään kolmannen rivin. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että ruudulle olisi mahdollista saada mahtumaan kolme keskikokoista tapahtumaruutua rinnakkain. Nyt niitä mahtuu samalla riville vain kaksi.

Uudistus kuuluisi osana The Verge hiljattain raportoimaa GDR3-päivitystä, jonka huhutaan lisäävän Windows Phone 8:aan tuen full hd -kosketusnäytöille. Foleyn mukaan kotinäkymän muutokset koskisivat juurikin tulevia full hd -puhelimia, joissa on vähintään viiden tuuman kosketusnäyttö. Muutoksilla isoruutuisten älypuhelinten kosketusnäyttö kyettäisiin hyödyntämään paremmin. Samalla Microsoft tulisi viilaamaan muutamia perussovelluksiaan suuremmalle näyttötarkkuudelle sopivaksi.

Huhu kuulostaa hyvältä. Ruudun koon ja tarkkuuden kasvattaminen ei ole enää pelkästään numeroiden valossa kovin järkevää. Kylkijäisinä tarvitaan myös muita etuja ja niitä Microsoft tulisi tuoreiden tietojen mukaan myös tarjoamaan.

Lähde: Windows Phone Daily

4 kommenttia

  1. Itsellä paistaa silmään WP7.8 softissa yleisestikin tuo näyttötilan haaskaus. Esim. Ihmiset sovelluksen otsikko tietysti kuuluu WP tyyliin mutta hetken käytön jälkeen alkaa harmittaa sen viemä tila. Samoin FB sovelluksen järjettömän kokoinen yläpalkki ja lisäksi alapalkki, niin ei päivittyvälle uutisvirralle jää kuin pieni kolo. Sama twitterisä ym. ympäri järjestelmää.

  2. Kehitys menee valtavalla vauhdilla. Jossain väitettiin, että Windowsiinkin tulee ensi vuonna full HD näyttö. Uskomatonta kehitystä

Kommentointi on suljettu!