Aito ja alkuperäinen Swype on vihdoin pudottanut nimestään pois beta-leiman ja saapunut kaikkien halukkaiden ladattavaksi Google Play -kauppaan. Sen saa itselleen rajoitetun ajan 0,76 eurolla. Kannattaa siis käydä poimimassa se talteen aikanaan, jos kokee Swypelle tarvetta. Näppäimistö toimii Android 2.2 -versiosta eteenpäin.
Pitkään kehityksen alla ollut Swype on osalle jo varmastikin hyvin tuttu. Sitä on toimitettu valittujen Android-puhelimien mukana jo tovi. Kyseessä on siis Android-puhelimille suunnattu virtuaalinäppäimistö, jossa sanat muodostetaan näppäilyn sijaan sormea kirjaimien päällä liu’uttamalla. Teknologia tukee myös suomea.
Viimeisten vuosien aikana Swypen kaltaiset teknologiat ovat yleistyneet älypuhelimissa. Monet kehuvat Swypeä perinteistä näppäimistöä nopeammaksi tavaksi kirjoittaa. Sen käyttö vaatii kuitenkin hieman opettelua ja perehtymistä, sillä alussa liu’uttelu näppäilyn sijasta voi tuntua hämmentävältä. Toki näppäimistö toimii myös perinteisesti näpyttämällä.
Swype tukeutuu vahvasti ennakointiin. Näppäimistö pyrkii jatkuvasti analysoimaan, mitä käyttäjä haluaa kirjoittaa. Osana pakettia on Dragon Dictation -sanelutoiminto, jonka avulla tekstiä voi tuottaa puhumalla. Myös kyseinen ominaisuus on saatavilla suomeksi.
Lataa Swype Google Play -kaupasta.
Mikä tuossa on erikoista? Ainakin omassa Xperiassani tuollainen näppis on ollut jo pitkään defaulttina. Näppärä tapa kyllä syöttää tekstiä.
Ihmettelen itekki miksi tämä on nyt niin ”wow” :”DD Mun Notessa tollanen löytyy ihan asetuksista napsauttamalla, ja vielä ilmaiseksi? O__o
Nokian N9 on monta vuotta vanha ja silti on swype. Ihme ettei androidista sitä vielä löytynyt. Onko iPhonessa Swype?
Jooh, itselläni on juuri N9 ja Swype ja toimii ihan hyvin. Kirjoitin juuri tämän tekstin tekstin N9 laitteella.
Ei ole i-laitteissa eikä wp8:ssa koska rajapinnat tuon toteuttamiseen ovat sulki. Toivottavasti tulisi joskus koska se on yksi isoimmista asioista mitä jäin kaipaamaan droidista wp8 siirtymisestä…