Intel lanseerasi uuden Silvermont-mikroarkkitehtuurin mobiililaitteille

Intel Silvermont

Sirujätti Intel on esitellyt markkinoille uuden mikroarkkitehtuurin, jota se kutsuu nimellä Silvermont. Se on erityisesti älypuhelimiin ja tabletteihin soveltuva arkkitehtuuri, johon perustuvia tuotteita nähdään markkinoilla loppuvuodesta. Tekniikka mahdollistaa yhtiön nykyiseen tarjontaan nähden noin kolminkertaisen huippusuorituskyvyn tai saman suorituskyvyn noin viisi kertaa pienemmällä virrankulutuksella. Kyseessä on siis huima loikka eteenpäin.

Silvermont edustaa harppausta eteenpäin sekä kokonaan uudenlaista teknologista perustaa, jolle tullaan rakentamaan erityyppisiä tuotteita eri markkinasegmenteissä”, sanoo Intelin tuotejohtaja Dadi Perlmutter. ”Olemme jo saaneet positiivista palautetta asiakkailtamme, jotka ovat testanneet 22 nanometrin prosessilla valmistettuja järjestelmäpiirejämme, kuten esimerkiksi Bay Trail- ja Avoton-koodinimellä tunnettuja järjestelmäpiirejämme. Tulemme jatkossa julkistamaan uuden vähävirtaisen mikroarkkitehtuurisukupolven vuosittain.

Silvermont-arkkitehtuuriin perustuvat järjestelmäpiirit rakennetaan Intelin kahden nanometrin Tri-Gate-prosessilla, joka takaa pienen virrankulutuksen ja hyvän tehon. Intel hehkuttaa ratkaisunsa tarjoavan alan johtavaa suorituskykyä per watti.

Neliytimellinen Bay Trail -koodinimeä kantava järjestelmäpiiri saapuu joulumarkkinoille tablet-laitteissa Se tuplaa laskentatehon nykyisiin Intel-pohjaisiin tabletteihin verrattaessa. Piiri soveltuu arkkitehtuurin joustavuutensa ansiosta Intelin mukaan myös edullisiin tietokoneisiin.

Intel Silvermont

Intel aikoo jatkossa esitellä uuden arkkitehtuurin vuosittain. Seuraavana vuorossa on Airmont, joka perustuu 14 nanometrin prosessiin. Se nähdään markkinoilla vuosien 2014 ja 2015 taitteessa.