Ohjelmistojätti Microsoft kertoo virallisessa blogissaan, että Windows Phone 8 -alustalle tullaan julkaisemaan pienimuotoinen päivitys kesän aikana. Kyseinen ohjelmistoversio löytyy tänään julkaistusta Nokia Lumia 925:stä, joka saapuu ensimmäisille markkinoille kesäkuussa.
Päivitys tulee sisältämään kasoittain pieniä parannuksia ja korjauksia Windows Phone 8 -järjestelmään. Muutamia uudistuksiakin on luvassa, joista tärkein lienee tuki CalDAV– ja CardDAV-standardeille. Niiden myötä Windows Phone 8 jatkaa yhteensopivuuttaan Googlen palveluiden kanssa, joissa on aiemmin tukeuduttu Googlen luopumaan Microsoft Exchange ActiveSync -teknologiaan.
Keskeisiin uudistuksiin kuuluu myös FM-radio-tuen palauttaminen. Samalla Windows Phone 8:n Data Sense -ominaisuutta laajennetaan useampien operaattoreiden käyttöön.
Lähde: Windows Phone Blog
Microsoft tulee vielä tänä vuonna julkaisemaan päivityksen älypuhelinkäyttöjärjestelmälleen, joka tuo alustalle Full HD-näyttöjen tuen ja neliydinsuorittimet.
Korkeampi näyttötarkkuus mahdollistaa aiempaa suuremmalla näytöllä varustetut Windows-puhelimet, kuten Nokian Lumiat.
Loppuvuodesta tuleva päivitys tunnetaan kolmantena General Distribution Release-versiona (GDR3) ja se tulee löytymään esiasennettuna joulumarkkinoille saapuvista uusista nokian lippulaivapuhelimista.
Ennen GDR3-päivitystä Windows Phone 8-puhelimet ovat saamassa vielä GDR2-päivityksen, jonka odotetaan tuovan muun muassa FM-radiotuen ja Nokian Lumioihin kahden napautuksen valmiustilasta herätyksen sekä myös valmiustilassa näytöllä jatkuvasti näkyvän kellon. Windows 8.1:n uudistuksista saadaan lisää tietoa kesäkuun 26. päivänä, kun Microsoftin kehittäjäkonferenssi alkaa. Windows 8.1:n julkinen testiversio tulee jakeluun myös samaan aikaan.
GDR3-päivitys ei tulisi liittymään pelkästään Microsoftin Windows Blue-suunnitelmiin vaan lisää Blue-projektiin liityviä päivityksiä Windows Phonelle olisi tulossa myös alkuvuodesta 2014. Tällöin Windows 8:n Blue-päivitys tulee parantamaan Windows 8:n ja Windows Phone 8:n välisten tietojen synkronointia, mm. selaimeen liittyen.
t. osakkeenomistaja