Verkkoprofiili paljastaa Samsungin Tizen-puhelimen, julkistus lähenee?

Syyskuussa 2011 esiteltyyn Tizeniin pohjautuvia kuluttajaluokan älypuhelimia odotetaan edelleen markkinoille. Yhtään virallista julkistusta ei ole nähty, mutta Samsung on luvannut, että yhtiö esittelee vuoden 2013 aikana vähintäänkin yhden Tizeniin pohjautuvan laitteen. Hiljaista on ollut, mutta viimeisimmät vihjeet antavat syyn olettaa, että Tizenin rynnistäminen älypuhelinmarkkinoille on vihdoin muuttumassa sanoista tekoihin.

Samsungin verkkosivustolta bongattu user agent profile -tiedosto paljastaa, että korealaisvalmistaja kehittelee GT-I8805-mallimerkinnällä varustettua Tizen-laitetta. Verkkoprofiileja käytetään tuotteiden ominaisuuksien listaamiseen ja niiden kautta on aiemminkin saatu tietoja tulevista julkistuksista.

Profiilista selviää, että Samsung GT-I8805 perustuu vastikään julkaistuun Tizen 2.1 -alustaversioon. Se on merkittävä päivitys, jonka uudistuksista voi lukea tarkemmin täältä.

Puhelin perustuu tietojen mukaan 1280 x 720 pikselin näyttöön ja hieman vanhempaan ARM Cortex A9 -suorittimeen. Se tukee neljännen sukupolven LTE-verkkoyhteyttä. Muita keskeisiä teknisiä ominaisuuksia verkkoprofiili ei paljasta.

Tizen-perheelle Samsung tulee hyvin todennäköisesti lanseeraamaan uuden tuotemalliston. Yhtiön Android-laitteet kuuluvat Galaxy-sarjaan ja Windows Phone -tuotteet Ativ-mallistoon. On tietenkin mahdollista, että bada-puhelimista koostunut Wave-mallisto jatkaa eloaan Tizenin myötä. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen jatkaja badalle.

Lähde: Engadget

4 kommenttia

  1. Tizen-perheelle Samsung tulee hyvin todennäköisesti lanseeraamaan uuden tuotemalliston.Toivottavasti Wave tulee olemaan tämä Tizenin uusi tuotemallisto!.

  2. Vähän sellainen kutina on, että markkinat on jo jaettu ja nämä uudet käyttikset jäävät lopulta käytännössä lähtöruutuun.

    1. Eipä niinkään. Suurin osa perustuu Linuxiin ja toisaalta Qt:hen, ja valtaosa on androidin kanssa yhteensopivia. Älypuhelinmyynti kasvaa vielä jonkin aikaa, ja tällainen segmentaatio on looginen kehityskulku eikä se Samsungia esimerkiksi haittaa, koska se myy monella käyttöympäristöllä laitteita yhtäaikaa. Ubuntulle, Jollalle ja Firefoxille on myös hyvin tilaa, koska niille kaikille löytyy käyttäjänsä.

Kommentointi on suljettu!