
Nokia 301 osoitti, että niin sanotulle peruspuhelimellekin löytyy edelleen markkinoita.
Toukokuu kääntyi kesäkuuksi ja operaattorit ovat julkaisseet perinteikkäät myyntitilastonsa. Tällä kertaa DNA:lla, Elisassa ja Soneralla piikkipaikka meni jokaisen teleyhtiön kohdalla eri valmistajan laitteelle.
DNA:lla toukokuussa ykköseksi nousi Samsung Galaxy S4, jonka arvostelimme MobiiliBlogissa vastikään. Sen perässä seuraavat Apple iPhone 5 ja Nokia Lumia 720.
Elisan osalta paalupaikka meni mielenkiintoisesti Nokia 301:lle. Kyseinen puhelin saapui myyntiin toukokuun puolenvälin jälkeen, joten kysyntä on ollut kovaa. Nokia 301 taistelee nykyistä kosketusnäyttölaitteiden valtavirtaa vastaan tarjoten perinteisen numeronäppäimistön. Puhelinta markkinoidaan edullisena peruspuhelimena, joka yhdistää mukaan kalliimman hintaluokan älyluureista tuttuja ominaisuuksia.
”Ihmisillä on hyvin erilaisia toiveita puhelimen ulkoisten ominaisuuksien suhteen, kuten esimerkiksi konkreettinen näppäimistö. Sen, mitä puhelimella tehdään, voi jopa nähdä olevan menossa ulkokuorta yhdenmukaisempaan suuntaan. Peruskäyttöön kuuluu soittamisen ja tekstiviestien rinnalla sähköpostia, sosiaalista mediaa ja esimerkiksi kartta- ja navigointitoimintojen hyödyntämistä. Nämä asiat hoituvat uudenaikaisella peruspuhelimella, ja tällaiseen käyttöön riittää hyvin Elisan Saunalahti-liittymien perusmaksuun sisältyvä datanopeus”, kommentoi Henri Korpi Elisalta.
Soneralla myydyin puhelin oli iPhone 5. Sen takaa löytyvät kaikki Nokian uuden sukupolven Lumia-mallit järjestyksessä 620, 820, 720 ja 920. Samsungin huippuluuri, Galaxy S4, ylsi vasta sijalle seitsemän.
”Vuoden yhdestä tärkeästä sesongista tuli kolmella mallilla poikkeuksellisen vahva iPhone-kuukausi, osin kampanjoinnin tukemana. Lumia-vyörytys dominoi muita kärkisijoja ja uutuudet Lumia 720 ja Samsung Galaxy S4 nousivat odotetusti listalle”, analysoi tilastoja myyntijohtaja Petri Lahtinen Soneralta.
DNA:n myydyimmät puhelimet toukokuussa 2013:
- Samsung Galaxy S4
- Apple iPhone 5
- Nokia Lumia 720
- Nokia C2-01
- Samsung Galaxy Xcover II
- Samsung Galaxy Y
- Samsung Galaxy S III
- Nokia Lumia 620
- Samsung Galaxy S III Mini
- Samsung Galaxy Xcover
Elisan henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet toukokuussa 2013:
- Nokia 301
- Samsung Galaxy S4
- Nokia Lumia 720
- Nokia Lumia 620
- Apple iPhone 5
- Samsung Galaxy S III
- Nokia Lumia 820
- Samsung Galaxy GIO
- Samsung Galaxy XCover II
- Nokia Lumia 920
- Samsung Galaxy S III Mini
- HTC One
- ZTE Blade III
- Nokia Asha 311
- Samsung Galaxy Xcover
Sonera Tukun myydyimmät puhelimet toukokuussa 2013:
- Apple iPhone 5
- Nokia Lumia 620
- Nokia Lumia 820
- Nokia Lumia 720
- Nokia Lumia 920
- Apple iPhone 4
- Samsung Galaxy S4
- Apple iPhone 4S
- Samsung Galaxy Gio
- Samsung Galaxy Xcover2
Sonera Tukun toukokuun 2013 myydyimmät älypuhelimet yrityksille:
- iPhone 5
- Lumia 920
- Lumia 820
- Samsung Galaxy S4
- Samsung Galaxy Xcover 2
Elisan yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet toukokuussa 2013:
- Nokia Lumia 820
- Nokia Lumia 620
- Nokia Lumia 920
- Nokia C2-01
- Apple iPhone 5
- Nokia Lumia 720
- Samsung Galaxy S4
- Nokia 300
- Samsung Xcover 271
- Apple iPhone 4S
- Samsung Galaxy Xcover 2
- Huawei F610
- Nokia 301
- Samsung Galaxy S III 4G
- Samsung Galaxy S II Plus