Lähes selvänä pidettyä kuviota sekoittavat tuoreet kuvat Kiinasta. Onko Nokia EOS sittenkin tulossa alumiinikuorilla aikaisemmin huhutun polykarbonaatin sijaan? Tähän suuntaan vihjaavat verkkoon levinneet kuvat, jotka ovat ristiriidassa aikaisempien vuotojen kanssa.
Yllä nähtävän alumiinirungon uskotaan kuuluvan Nokian puhelimelle. Sen tarkempaa informaatiota siitä ei ole, mutta kohouma takana on saanut monet arvelemaan sen kuuluvan EOS-puhelimelle. On kuitenkin syytä huomata, että kameralle varattu paikka on selvästi pienempi, kuin edellisissä vuodoissa. Lisää hämmennystä aiheuttaa alla nähtävä alumiinista valmistettu kamerakehys, joka ei ole yhteensopiva yllä olevan rungon kanssa. Se sopii yhteen edellisissä vuodoissa nähdyn laitteen kanssa.
Lähde: My Nokia Blog
Toivottavasti se olis alumiininen. Myispähän paremmin.
Joo, näin minäkin toivon. Mutta jos olisvat nuo kuvissa olevat niin eipähän tarvitsisi enää naarmuuntumista varoa.
Oliskohan niin että pojat on teettäneet ihan omat kuoret kuvauksiin?
Eikö uutisten kirjoittajat tai lukijat huomaa selkeää eroa, ensinnäkin tuo kameran kannessa oleva Pureview ZEISS on väärin, koska jo julkaistu virallinen kuva kertoo tekstin olevan Pureview Carl Zeiss.
Toiseksi, kameran linssit eivät ole keskellä kuin alumiinikuori antaa ilmi, koska joten tuo kameran suojus ei olisi yhteensopiva tuon kuoren kanssa, virallisen kuoren kanssa voisi jopa olla, koska kaikki aukot ovat kohdillaan.
Noissa kuvissa edes näytä alumiinilta, joltain teräspelliltä..
”Teräs on yleisnimi kaikille rautavaltaisille metalliseoksille, joita voidaan muokata valssaamalla tai takomalla.”-Wikipedia
Mitä se alumiini sitten on? Alumiini on yleisin metalli. Sitä on noin 8% maankuoresta.
On totta että feikiltä noi kuvat vaikuttavat, mutta alumiini ei sinänsä ero mitenkään ”teräspellistä”.
Yksi merkittävä ero on painossa. Teräs painaa noin kolme kertaa enemmän kuin alumiini.
Ei muuta sitä faktaa että teräs on yleisnimi metalleille. Myös alumiini kuuluu metalleihin.
Metalleja ovat mm. alumiini, elohopea, kromi, kulta, lyijy, nikkeli ja rauta jne.
Alumiini on raaka-aine jota on maaperässä. Teräs on metalliseos.
Kukaan ei voi sanoa että ”tuo näyttää teräkseltä ja jokin toinen alumiinilta”.
Eroja ei silmällä näe. Metalleja hiotaan erinäköisiksi ja siksi ne näyttävät erilaisilta.
”Autismi-termi tulee muinaiskreikan sanasta autos (αὐτός), joka tarkoittaa itseä.”-Wikipedia
Höpö höpö. ”Teräs on yleisnimi kaikille RAUTAVALTAISILLE metalliseoksille”
Lyijy ei ole terästä, elohopea ei ole terästä. Alumiinikaan ei ole terästä, metalli toki. Vaikutat melkoiselta metallurgian asiantuntijalta.
Niin teräs on yleistermi metalliSEOKSILLE. Lyijy, elohopea jne. ovat puhtaita metalleja, ei seoksia. Teräs on metalliseos, ei puhdas alkuaine kuten alumiini lyijy, elohopea jne.
Mitä kohta tuosta on niin vaikea ymmärtää?
”mutta alumiini ei sinänsä ero mitenkään ”teräspellistä”
”Ei muuta sitä faktaa että teräs on yleisnimi metalleille. Myös alumiini kuuluu metalleihin.”
”Kukaan ei voi sanoa että ”tuo näyttää teräkseltä ja jokin toinen alumiinilta”.”
Näistä sain kuvan että kuvittelet jotenkin alumiinin ja teräksen olevan käytännössä sama asia tjsp..
Koneistan noita metalleja, joten pieni tuntuma on, että jotain eroa niissä löytyy.
Ei hitto mitä juttua ja aivan aiheen vierestä, mutta nyt on kyllä sellaista kukkua, että pakko kommentoida.
Lassi, mitä kohtaa et itse ymmärrä, että teräs on yleisnimi RAUTAvaltaisille metalliseoksille. Teräksissä yhteinen nimittäjä on rauta ja on siis aivan eri asia kuin alumiini. Alumiinia käytetään teollisuudessa lähes aina seoksina, mutta niille ei ole vakiintunutta yleisnimitystä niin kuin raudan metalliseoksilla teräs.
Salama iske! Mikä pätemistarpeinen reppana tuo Lassi oikein on? Vänkää joka asiaa päinvastaiseen vaikka se on selitetty sille moneen kertaan. Luultavasti joku vakuutustarkastaja Pohjolassa.. Voin kuvitella miten hylkää silmälasikorvauksen, koska jalkapallo varmasti tuli 22km/h ja 37 asteen kulmassa, vaikka hakemuksessa välitettiin sen tulleen 25km/h ja 35 asteen kulmassa… 😀
(Ja kaikki vain sen takia ettei äitinsä kehunut pienenä tarpeeksi.)
En ole missään vaiheessa sanonut että alumiini ja teräs olisivat jotekin sama asia, vaan kuten jo aikaisemmin kirjoitin et ”Paroni” voi sanoa että ”tuo tuo kuvan puhelin ei näytä alumiinilta vaan teräkseltä”. Ulkonäkö tulee siitä millaiseksi materiaalin pinta hiotaan. Kuvan materiaali voi olla yhtä hyvin alumiinia tai terästä, mutta monet mieltävät kuvan näköisen materiaalin ”teräkseksi” koska ajatellaan että kaikki kiiltävä ja harmaa metalli on terästä. Raaka-alumiini ja raakateräs ovat molemmat samannäköisiä materiaaleja. On eri asia millaisiksi ne lopulta hiotaan ja viimeistellään.
Ja ”Hemmo”, älä vie puheenaihetta väärille urille. Olen vain puhunut METALLEISTA, joita alumiini, rauta, elohopea jne. ovat. Yleisnimi on METALLI. Ei metalliseos, kuten teräs on. Tiedän että alumiinia ei käytetä sen ”raakamuodossa”, enkä ole niin väittänytkään, vaan olen sanonut että teräs on aina seos ja alumiini on alkuaine. Pelkkä alumiini ei ole mikään seos.
Itse tykkään polykarbonaattisesta enemmän. Kestää kolhuja paljon paremmin, kun on läpivärjättyä.
Tullut todettua Lumia 800:n kanssa
jep, polykarbonaatti on parempi kuin alumiini (y)
Riippuu toteutuksesta. Itse olen samaa mieltä siitä, että L800/N9 on todella onnistunut esimerkki pelkän muovin käytöstä.
pikku pajan pojat vahan huvittelee heh !!
Tuo kameran kuhmu on täysin erin kokoinen tässä.. viimeisessä kuvassa näyttäis sormetkin olevan ihan maalissa :p
Toivottavasti tämä huhuttu muotoilu ei olisi se lopullinen. Jotenki pistää liikaa silmään se pyöreys..
Eikös tuo ole lumia 925:n protoilukuori? Ja siitä tulikin alumiinikuorinen pureview…
Titaania sen kuoren olla pitäs. Kestäis kolhuja ja vääntöä. :].
Jep, mutta liian kallis materiaali. Alumiinilla ja muovilla saadaan laitteista aivan tarpeeksi kestäviä, joten mitään syytä nostaa puhelimen hintaa ”turhaan” titaanilla ei ole.