Acer ei aio esitellä Windows Phone -puhelimia kuluvan vuoden aikana

Acer logo

Windows Phone 8 -alusta kiinnostaa taiwanilaista Aceria, mutta yhtiö ei näe siihen pohjautuvien laitteiden rakentamista tässä vaiheessa oikeana ratkaisuna. Asiasta kertoi Acerin Allen Burnes (EMEA vice-president for Acer smartphone) Pocket-lint-verkkosivustolle.

Acer aikoo tänä vuonna keskittyä Androidiin, koska yhtiö on todennut sen toimivan tässä vaiheessa parhaiten. Johtajan mukaan Acerin täytyy olla mukana nyt niillä alueilla, joissa saavutetaan suurimmat myyntivolyymit. Tästä syystä valmistaja on lykännyt muun muassa LTE-puhelimet ensi vuoteen.

Burnesin mielestä Microsoftin pitäisi olla vahvemmin luomassa nimeä ja brändiä Windows Phonelle. Hänen mukaansa tämä tehtävä ei kuulu valmistajille. Burnesin mukaan Nokia on ajautunut tilanteeseen, jossa se joutuu oman brändinsä lisäksi rakentamaan Microsoftille nimeä. Nokiaa Burnes pitäisi vaarallisena vastustajana Android-markkinoilla, jos yhtiö siinä kisassa olisi mukana.

Odotamme Microsoftilta enemmän kuluttajille suunnattua mainontaa. Kun nousu alkaa, tulemme kehittämään laitteita, sillä käyttöjärjestelmä on hyvä”, kommentoi Burnes.

Lähde: Pocket-lint

1 kommentti

  1. ”Nokiaa Burnes pitäisi vaarallisena vastustajana Android-markkinoilla, jos yhtiö siinä kisassa olisi mukana.”

    Tästä on pakko olla samaa mieltä. Jotenkin tuntuu että Microsoft luottaa Nokiaan Windows Phonessa koska sen oma osaaminen matkapuhelin ja operaattoritoiminnoissa on ollut huonoa. Tämä tukisi sitä ajatusta, että Microsoft voisi hankki Nokian itselleen jos tilanne jatkuu tälläisenä pitkään.

Kommentointi on suljettu!