Beta 2 tuo iOS 7:n Apple iPadille

iOS 7, iPad

Apple on julkaissut kehittäjien käyttöön toisen beta-version hiljattain esitellystä iOS 7 -mobiilialustasta. Se sisältää reippaasti korjauksia ja parannuksia käyttösulavuuteen sekä viilaa käyttöliittymän ilmettä muutamien sovelluksien osalta. Lisäksi tuore versio palauttaa Sanelin-sovelluksen, joka ensimmäisestä beta-julkaisusta uupui.

Kaikkein merkittävimpänä muutoksena iOS Beta 2 sisältää tuen iPad-sarjan tableille. Nyt uutta käyttöliittymää pääsee siis ihastelemaan suuremmalla ruudulla. Uusi alusta tukee kaikkia muita iPad-malleja paitsi vuonna 2010 julkaistua ensimmäisen sukupolven tablettia.

Kesäkuun 10. päivä maailmalle esitelty iOS 7 edustaa suurta muutosta Applen mobiilialustaan. Sen käyttöliittymän ilme on suunniteltu täysin uudelleen ja näiltä osin juurikaan mitään vanhaa ei ole jäljellä. Käyttölogiikka on pysynyt lähes ennallaan, mutta esimerkiksi Swipe-ele edustaa uutta suuntaa tällä saralla.

Apple julkaisee iOS 7:n kuluttajien käyttöön syksyllä.

Lähde: Mac Rumors

5 kommenttia

  1. Aika paljon hukattua tilaa työpöydällä

    1. Sehän noissa iPadeissa on aina ollut. En oikeastaan ymmärrä sitä, että iPhonen ja iPadin työpöytä/aloitusnäyttö/miksi sitä sanookin, pitää olla täysin samanlainen, ikoneiden määrä mukaanlukien. Itse pitäisin siitä, jos iPadin näytöllä saisi vaikka 6 saraketta noiden neljän sijaan. Kyllä se omasta mielestäni vielä ainakin olisi tarpeeksi samannäköinen iPhoneen verrattuna, että sitä osaisi käyttää.

      Henk. koht. pidän siitä, että ikonit ovat lähellä toisiaan, joten jos määrät saisi itse valita, käyttäisin varmaan jotain 7×6 tai jopa 8×7 ruudukkoa tuossa.

  2. Ikonien määrää saisi lisätä, vaikkapa 5×6 olisi jo aika hyvä. Mutta nuo ikonien tyylit… ne ovat järkyttävän rumia, en ymmärrä miksi Applen piti alkaa käyttämään pastellivärejä 😀 Retina-näyttökään ei pääse oikeuksiinsa väritoistossa, ainakaan sovelluskuvakkeiden / osan sisällön puolesta.

Kommentointi on suljettu!