Videolla tuleva Android 4.3 -julkaisu

Android 4.3

Pitkään huhutun Android 4.3 Jelly Bean -käyttöjärjestelmäversion julkaisu vaikuttaisi vihdoin lähenevän. Tähän viittaa se, että Samsung Galaxy S4:lle suunnattu asennustiedosto on valunut verkkoon. Tämä lupaa hyvää korealaisvalmistajan lippulaivan omistajille, sillä Samsung vaikuttaisi päässeen testaamaan tulevaa julkaisua hyvissä ajoin. Päivitys lienee luvassa siis nopealla aikataululla.

Massiivisia muutoksia 4.3-versio ei Android-alustaan tarjoa. Suurimmat parannukset ovat tapahtuneet niin sanotusti pellin alla ja esimerkiksi Phone Arenan ajamasta AnTuTu-testistä lohkesi Galaxy S4:lle uudella ohjelmistolla lähes 2000 pistettä enemmän. Mukana on lisäksi tuki Bluetooth Low Energy -standardille.

Käyttäjälle näkyviä muutoksia uusi versio vaikuttaisi sisältävän vähän. Ainakin pakettiin on lisätty uusi taustakuva ja kamerasovelluksen toimintaa on hieman viilattu.

Lähde: Phone Arena

19 kommenttia

  1. Mielestäni liian vähän nimen omaan käyttäjälle näkyviä uudituksia.
    Toki toimivaan ja suosittuun käyttöjärjestelmään on vaikea tuoda uutta, mutta mainitut uusi tauskakuva ja kamerasovelluksen muutokset ovat liian vähän.
    Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta jotakin merkittävämpää ja kokonaisvaltaisempaa uuditusta Android mielestäni kaipaa.
    Vaikka en todellakaan pitänyt iOS:n uuden version uudistuksista, niin mielestäni Andoid kaipaisi ulkoasuun saman tapaista päivitystä ja muutenkin ehjempää ja yhtenäisempää kokonaisuutta ulkoasun suhteen.

    1. Eiköhän isommat uudistukset tule kokonaan uuden version eli vitosen myötä, jos ovat ylipäätään tullakseen. Ei kai kukaan nyt tosissaan tältä hienosäätöä kummempaa odottanut? 😀

      1. No en minäkään tältä päivitykseltä käytännössä mitään odottanut, mutta pointtini olikin se että olisi jo korkea aika tehdä niitä suurempia uudistuksia.
        Vitos versiolta odotankin jo huomattavasti enemmän..

  2. Android 5.0 versioon on sitten tulossa lisää uudistuksia!.

  3. Ei jeesus. Eikö ne tajua että saa jo paremmat pisteet siitä, ettei stock Androidissa ole turhia bloatware appeja niin kuin vakio Samsungeissa.

  4. Onko kellään tietoa/arvelua tuleeko android 5.0 s4:selle? Ei ole kovin kokemusta. Ensimmäinen android-puhelin.

  5. Lagaako uusi Androidin versio yhtä paljon kuin aikaisemmat?

    Neliytimisetkin Android valitettavasti lagaavat…

    1. Make11
      Kokemusta on jo ja aika sulavasti toimii,lagaamista tapahtuu harvoin ja hyvin vähän!!!.
      Touchwizia on ilmeisesti viimeisimmässä päivityksessä saatu kehitettyä joten…lagaus ongelma ei johdu Androidista vaan Touchvizista.

  6. Eipä varmaan mitään hirveitä uudistuksia ole tulossa. Lagaakohan vieläkin sitten yhtä paljon, kuin aiemmin?

  7. Vai että lagaa:)

    Ehkä valmistajien omat tuotokset, mutta ei stockki. Touchwizin kanssa saa pätkimään kun yrittää, mutta en puhtaalla. Paljon on tapahtunut sitten 2010 vuoden:)

    Eipä näiltä valiversioilta oikeil muuta voi odottaa kuin tämmöistä säätöä. Vitoselta sitten. Outoa että nousi edes 4.3 numeroon jos tuossa on kaikki.

    Tosin pitää muistaa, että google päivittää ison osan erillisillä päivityksillä, siis paljon käytetyistä softista, kuten gmail, kauppa yms..

    1. Jep. Huvittaa jotkut youtube videotkin, missä esitellään Androidin lagia rullailemalla jotain TouchWizin widgetti sivua edestakaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Siitä on puhelimen varsinaisessa käytössä ihan hitosti haittaa. Jos tosiasillisesti hitainta käyttistä lähdetään arpomaan, niin vastaus löytyy lumioista, joissa FB:n/Nokian omien sovellusten avaaminen kestää ikuisuuden ja käyttöliittymän hitaus on piilotettu maratoonin pituisiin siirtymäefekteihin. 😀

      1. Tuskimpa, androidilla lagaa siirtymäefektitkin 😉

        1. Jake, poistu keskuudestamme kun et ole koskaan android puhelinta omistanutkaan.

  8. Ja kannattaa myös huomioida että ulkoasulliset päivitykset eivät ole niin tarpeellisia android laitteissa kun käyttäjät voivat muutella ulkoasua erilaisilla launchereilla, valmistajilla on omia muokkauksiaan esim. HTC:n Sense, Samsungin Touchwitch, androidinhan saa näyttämään vaikka windows phone tai iOS käyttöjärjestelmältä, eli siinä androidin hienous onkin, esim. amazonin kindle fire tabletit ovat esimerkki android maailman muokattavuudesta. iOS ja windows phone laitteiden ulkoasuun ja toimintoihin ei sen sijaan saa tehtyä juuri mitään muutoksia.

  9. Onko tästä ymmärrettävissä että samsungilta olisi tulossa asennuspaketti jolla esim. suomesta ostetun S4:sen saisi ns. ”puhtaalle androidille”?

    1. Senkus roottaat, ei tarvi odotella mitään paketteja. Tai vaihtoehtoisesti lataat vain jonkun launcherin jos TouchWiz ei nappaa, mutta koet jotkut bloatwaret hyödyllisiksi.

Kommentointi on suljettu!