Arvostettu teknologiajulkaisu, The Verge, kertoo lukijoiltaan saamaansa palautteeseen nojaten, että Microsoft olisi käynnistänyt kesäksi lupaamansa GDR2-päivityksen jakelun. Lähde kertoo useiden lukijoidensa ilmoittaneen uuden ohjelmiston saatavuudesta HTC 8X– ja Samsung Ativ S -laitteiden kohdalla.
Nyt jaeltava päivitys sisältää muutaman keskeisen parannuksen, mutta ei tuo varsinaiseen käyttökokemukseen mitään mullistavaa. Se palauttaa muun muassa tuen FM-radiolle, jonka hyödyntämiseen ainakin useimmista Nokian uusista Lumioista löytyy valmiudet. Lisäksi se tuo tuen CalrdDAV ja CalDAV-standardeille, parantaa Internet Explorerin tukea HTML5-äänitiedostoille, vakauttaa VoIP-palveluiden toimintaa, tuo Data Sensen laajemmin saataville sekä mahdollistaa oman suosikkilinssin määrittämisen oletukseksi kamerasovellukseen.
Nokia tuo GDR2:n mukana omiin Lumioihinsa erikoisominaisuuksia. Yhtiö kutsuu päivityskokonaisuuttaan nimellä Amber. Mukana ovat muun muassa ruudun herättäminen ilman näppäimiä ja ruudun nukkuessa esitettävä kello. Päivitys ei ollut ainakaan vielä saatavilla allekirjoittaneen käytössä oleviin Lumia 620– ja Lumia 520 -puhelimiin.
Lähde: The Verge
Hyvä, millos gdr3 on lupailtu?
Jossain vaiheessa oli puhe että tulisi vasta ens vuoden alussa.
Ei ainakaan vielä päivity.
Lumia 920. Ei ainakaan viel näy :/ .
Nokia ilmoittaa maanantainan, että päivityksen jakelu alkaa.
Ps.. jos ei kerkeä aikaisemminkin.
kerro samalla millo GDR3 tulee?
Episode 2′ Event, Will It Surprise… »
Leaked Nokia Amber firmware now available for the Nokia Lumia 820 and 920
August 5, 2013 | By Surur
WindowsMania.pl always seem to get their hands on the goodies before everyone else and today is no exception.
They have managed to lay their hands on the as yet unreleased Nokia Amber firmware for the Nokia Lumia 820 and 920.
They also have full instructions on flashing these stock ROMs, but note that unlike the official over the air update this will wipe your device, meaning your application data and settings and game progress, unless backed up by the apps elsewhere, will be cleared from your handset and you may lose data.
Find the downloads and read more at WindowsMania.pl here (920) (820) (flashing instructions).
You