Kuvavuodossa toisen sukupolven Nexus 7

Nexus 7

Toisen sukupolven Nexus 7 tulee mitä todennäköisimmin olemaan markkinoiden ensimmäisiä laitteita, joka pyörittää uutta Android 4.3 -käyttöjärjestelmää. Molempien julkistuksen odotetaan tapahtuvan keskiviikkona Googlen järjestämässä aamiaistapahtumassa.

Miltä uusi Nexus 7 näyttää? Tuoreen lehdistökuvan perusteella hyvin edeltäjänsä kaltaiselta. Sivureunoja on hieman kavennettu, takakuoren tekstuurista luovuttu ja etupuolelle näytön alle lisätty LED-ilmaisin.

Tabletin ominaisuuksiin huhutaan kuuluvan 1,5 gigahertsin neliydinsuoritin, 1,2 megapikselin etukamera, viiden megapikselin takakamera ja tuki langattomalle lataamiselle. Aikaisempien tietojen mukaan seitsemän tuuman kosketusnäyttö olisi varustettu 1920 x 1080 pikselin tarkkuudella. Nykyisessä mallissa on 1280 x 800 pikselin näyttö.

Lähteet: BGR & Phone Arena

7 kommenttia

  1. Eipä tuo nyt mitenkään erityisesti säväytä, mutta ei tuo rumakaan ole.

  2. Selkeä pettymys ulkonäöltään. Jos hinta kuitenkin on halpa suhteessa noihin ominaisuuksiin (kuten ennen on ollut), moni on valmis joustamaan ulkonäköstä. Ei tuo kuitenkaan niin pahasti ärsytä.

  3. Harmittavan isot surureunat ylhäällä ja alhaalla ja se takakuoren tekstuurikin oli mielestäni nätti. Toivottavasti olisi kuitenkin hyvä hinta/speksi-suhde niinkuin edeltäjässäänkin.

  4. Tätä onkin jo odoteltu, siistin näköinen laite ja menee varmasti hankintaan ellei sitten vanhempaa mallia aleta myymään roimaan alennushintaan.

  5. Hyvältä vaikuttaa. Minusta on hyvä etteivät ole kaventaneet reunoja ylhäältä ja alhaalta, saisivat jopa olla puoli senttiä suuremmat kuin nykyisessä. Helpottaa vaakakäyttöä paljon ja vähentää virhepainalluksia.

  6. Nyt se takakamerakin tuli.

    Jos tuo haluaa voittaa iPad Minin niin hinnan pitää olla alle 250e.

    Toivottavasti Surfacen hinta laskee…

  7. Hinta alle 300 niin menee itsellä ostoon. Eiköhän tuo 279-299 hintalapullla tule. Takakamera nyt on ihan turhuutta tuommoisessa, tai muksuille harjoiteltavaksi käy. Ongelma kuotenkin että haluaisin tuon itselle muksuille vanha:)

Kommentointi on suljettu!