Moto X:stä kuvia ja tietoja ennen julkaisua vuotanut Taylor Wimberly kertoo Google+:ssa, että amerikkalainen Motorola tulee esittelemään Nexus-älypuhelimen viimeisen vuosineljänneksen aikana. Se olisi ensimmäinen laatuaan, sillä aiemmat puhelimet ovat tulleet HTC:ltä, Samsungilta ja LG:ltä.
Wimberly ei paljasta laitteesta tarkempia yksityiskohtia. Hän kertoo kuitenkin, että kyseessä ei ole Moto X, vaan täysin uusi laite.
Huhu uudesta Nexus-luurista antaa vauhtia seuraavasta Android-julkaisusta spekulointiin. Jos Motorolan valmistama Nexus-puhelin todella julkaistaan loppuvuodesta, on hyvin todennäköistä, että samalla nähdään myös odotettu Android 5.0 Key Lime Pie.
Lähde: GSMArena
Onkohan mitään toivoa, että seuraavaa Nexusta myytäisiin Suomessakin Googlen kautta? Lähes 200 euron ”suomilisä” Keski-Eurooppaan verrattuna on mielestäni melkoisen kohtuutonta.
Ei tarvinnut kauaa odottaa Motorolan oston jälkeen tilannetta jossa Googlen itse valmistama puhelin saa ensimmäisenä uusimmat käyttisversiot. Jos Motorolan myynti alkaa vetämään, niin voi olla että luvassa on muitakin ylläreitä muille android valmistajille.