Suomalainen maksaa älypuhelimestaan keskimäärin 376 euroa

Puhelimet

Suomalainen kuluttaja satsaa älypuhelimeensa, käy ilmi Kotekin julkaisemasta kodinelektroniikkaindeksistä. Tilaston mukaan Suomessa älypuhelimesta maksetaan keskimäärin 376 euroa. Se on 11 euroa vuodentakaista enemmän, joten yhä useampi käyttää enemmän rahaa älypuhelimeensa.

Peruspuhelimesta kuluttaja maksaa nyt kuitenkin selvästi vuodentakaista vähemmän. Viime vuonna tavallinen matkapuhelin maksoi 110 euroa. Nyt hinta on pudonnut 88 euroon.

Tilastojen perusteella suomalaiset ovat jakautuneet puhelinmarkkinoilla kahteen leiriin. Osa haluaa mahdollisimman edullisen peruspuhelimen ja toiset kalliin älypuhelimen. Toki myös tähän väliin putoavilla laitteilla on oma ryhmänsä, kuten esimerkiksi Lumia 620 ja Lumia 520 ovat operaattoreiden myyntilistoilla osoittaneet.

Taulutietokoneiden keskimääräinen myyntihinta on romahtanut vuodessa. Nyt tabletista maksetaan 432 euroa, kun vielä vuosi sitten luku oli 559 euroa. Lasku tulee varmasti vielä jatkumaan, sillä edullisia malleja on rynninyt markkinoille viime kuukausina useilta valmistajilta.

Lähde: Kotek [PDF]

21 kommenttia

  1. Luku voisi olla suurempi jos kotimainen matkapuhelinvalmistaja toisi uusimmat mallinsa myyntiin myös suomeen, ensimmäisten maitten joukossa.

  2. Mä maksoin 64gb n9:stä 699€, lumia 920:sestä 699€ ja lumia 1020:sestä luultavasti saman verran. Kaikki tilattu ennakkotilauksella ja saatu samana päivänä kun ovat tulleet suomen markkinoille. Lumia 1020, en kyllä ole vielä saanut, mutta saan heti kun se tulee suomeen.

    1. Itse ostin N9 halvalla 299€.
      Tosin tämä on 16 GB malli…

      Seuraava känny varmaan iPhone tai Lumia… Saa nyt nähdä kumpi onnistuu paremmin.

      Mikä toi keskellä oleva pullea kännykkä on?

      Lumia 620
      iPhone 5
      Pullukka?
      Galaxy Active / Xcover
      S4

  3. Kyllä huomaa, että iPhone ja Lumia on tyylikkäimpiä noista!

    Mikä tuo keskimmäinen pullukka on, Teemu?

      1. Upea on kyllä kuva!

        On se iPhone kaunis!
        Niin on kyllä Lumiakin!

        Voisitko tehdä semmoisen videon missä vastakkain iPhone ja joku Nokian kärkimalli? ( 920, 925, 1020 )

        Se helpottaisi valintaa!

        1. Jos Oipella on tuskaista valita, niin suosittelen menemään kauppaan ja kokeilemaan molempia malleja.

        2. Youtubesta löydät varmasti monia tämmöisiä.

  4. 376€ on kyl aika hyvä, toivottavasti Jolla tulis pian kauppoihin ja vaikka sillä 400€ keskihinnalla. Nostaa varmasti tätä älypuhelimen hinnan indeksiä 😀

  5. Tuo ylin on aivan tautisen ruma. 😀 Ainakin näin sivusta.

  6. Onneksi hinnat tippuvat koko ajan. Kilpailu on kuluttajan etu.

  7. Mielenkiintoista olisi verrata ulkomailta ostettujen keskihintaan. Viimeiset 3 luuria olen ostanut muualta netin kautta ja säästänyt aika kasan rahaa…ei vaan näy olevan kovin yleistä kun foorumeita lukee.

    1. Yhden luurin ostin nettikaupasta, jossa oli noin 30-40e halvempi hinta kuin Suomalaisessa kaupassa. Rahtisauranta näytti, että puhelin tuli monen mutkan kautta jostain Portugalista ja matkaan meni 1.5 viikkoa. Onneksi malli oli oikea, mitä nyt oletuskieli ilmeisesti portugalin kielellä. Hieman kesti löytää valikoista oikea kohta, että sai suomeksi 🙂 Vaikka kaikki periaatteessa meni lopulta hyvin, olen sittemmin pitäytynyt visusti ostamaan puhelimet Suomesta. Ei muutaman kympin säästö ole vaivan ja riskien arvoista. Takuun kanssakin voi olla hankalaa jos pitää lähetellä puhelin jonnekin mustaan aukkoon.

      1. Pitää ostella semmoisia luureja joita ei tartte takuuhuoltoon kiikutella 🙂

        Olen kolmen luurin kanssa säästänyt arviolta (en ole tarkkaa summaa laskenut) 250 eur), eikä yhdenkään kanssa ole ollut toimituksessa tai missään muussakaan asiassa ongelmia (kopkop puuta). http://www.expansys.fi

        1. Tähän vielä, että noin luurin saa yleensä kuukausia ennen kuin niitä täällä periferiassa tulee kauppoihin…haittapuolena on sitten kyllä se, että sokkona pitää ostaa, ei pääse hiplaamaan.

Kommentointi on suljettu!