Applelta värikäs iPhone 5c

Apple iPhone 5C

Amerikkalainen Apple esitteli tänään markkinoille kaksi uutta älypuhelinta. Toinen niistä on useissa eri väreissä kauppoihin saapuva iPhone 5c, joka rakentuu viime vuonna julkaistun iPhone 5:n tekniikan pohjalle. Se perustuu uuteen iOS 7 -käyttöjärjestelmään ja valmistetaan yhtenäisestä polykarbonaattikuoresta.

Uutuudessa on iPhone 5:stä tuttu A6-piirisarja ja neljän tuuman 1136 x 640 pikselin Retina-kosketusnäyttö. Yhtiö kehuu suorituskykyä loistavaksi ja kokonaisuutta energiatehokkaaksi. Mukana on Applen mukaan aavistuksen iPhone 5:sta suurempi akku.

Apple iPhone 5c tukee LTE-verkkoyhteyksiä sekä Bluetooth 4.0- ja WiFi-yhteyksiä. Takana on kahdeksan megapikselin takaa valaistu kamera, jossa on viisi linssielementtiä. Edessä on puolestaan 1,2 megapikselin kamera.

Uutuus saapuu markkinoille sinisenä, valkoisena, keltaisena, pinkkinä ja vihreänä. Saatavilla on 16 ja 32 gigatavun mallit.

Hintaa iPhone 5c:llä on Yhdysvalloissa kahden vuoden operaattorisopimuksen kanssa mallista riippuen 99 tai 199 dollaria. Ensimmäisille markkinoille se rantautuu 20. syyskuuta.

19 kommenttia

  1. Öööö. Mitä tuosta nyt sanoisi? Ei tuo kyllä oikein iske.
    Tulee mieleen noista pastellivöreistö joku lasten lelu ”iPhone” tai vastaavat.

    Mutta kai tuollekkin käyttäjäkuntansa löytyy. Applen tuntien tuota myydään hurjia määriä, vaikka tuo ei millään tapaa häikäisevä olekaan

  2. Katsooko kukaan livestreamia tuosta Applen keynotesta? Itse en löydä mistään….

  3. Voi vitsin vitsit.

    Kun iPadin ostan niin saatan tälläsen hankkia, riippuu täysin hinnasta. Alle 400 pitää olla muuten kusee ja pahasti…

  4. Engadgetista löytyy livestream. Jännitän myös suomihintoja, noi jenkkien kytkyhinnat ei taas paljoa kerro.

  5. Ei mitään uutta ja kiinnostavaa taaskaan applen suunnalta. Saa jäädä tämäkin tunkki kauppoihin mädäntymään.

  6. Jos hintaluokka on tosiaan $99 kahden vuoden sopimuksella, niin tämä tulee myymään kuin häkä.

  7. Tosi hieno ja kiva värivalikoima! Ei tartte mollata Applea tai mitään muutakaan, koska Nokia on designiltaan ja käytettävyydeltään niin ylivoimainen.

  8. Aivan fantastisen innovatiivinen spektaakkeli. Kännyyn voi siis laittaa värikkäät muovikuoret. Iso peukku omppufirman markkinointiosastolle jos (ja kun) saavat tämänkin myymään kuin häkä.

    Muotoilu ei kyllä ole likimainkaan Nokian tasoa, sekin on todettava.

  9. Eivät sentään samaa värisävyä nokialta kopioineet…

    1. Jep, idea hyvä, mutta jos toimivuus on niiden nettisivujen luokkaa, niin eipä ole kehumista ..”apache test page”.. http://phonebloks.com/

      Image is everything..

  10. Tosi hienot värit! Hyvä, että markkinoilla on nyt tälläinen värikäs vaihtoehtokin tarjolla nyt kun Microsoftin kännyköitä ei enää tee mieli ostaa.

  11. Iphone 5c on täysi iphone 3gs kopio ulkoisesti ja värit on kopioitu nokialta kuorien osilta, ios 7 taas on kopioitu androidista. Iphone 5s taas on kopio iphone 4/4s/5 mallista ulkoisesti. Eli ei mitään uutta applen suunnalta, lähinnä facelift jossa on kopioitu itseään ja kilpailijoita. Ei herätä enäån minkäänlaista intohimoa ostaa iphonea.

  12. Halvemmalla saa esim nokia lumia 620, jonka saa 129€:lla, tai jonkun android-kapulan. Kuitenkin noissa on enemmänkin kuin samat ominaisuudet kuin tuossa ylihinnoitellussa iphone 5c:ssä tai iphone 5s:ssä. Iphone on teknisesti ja käytännöllisesti jäänyt jälkeen muista merkeistä. Apple ei ole enään suunnan näyttäjä vaan lähinnä peesaaja ja matkija, mutta ei enään keksi mitään omaa, eikä osaa toteuttaa toimivasti muiden merkkien ominaisuuksia. Tällä hetkellä kun pitäisi valita noista iphoneista 5c,5s, samsung galaxy s4 ja nokia lumia 1020 väliltä, niin valintani kallistuu lumia 1020:seen tai galaxy s4:seen. Iphoneissa ei ole mitään toimintoa/ominaisuutta minkä takia sellaisen valitsisin, Kun taas lumia 1020 ja galaxy s4 puhelimissa on.

  13. Nokian kommentti twitterissä iPhone 5C:stä: ”Jäljittely on paras imartelun muoto” kertonee olennaisen tästä luurista.

Kommentointi on suljettu!