Apple: uusi iPhone-mallisto myynyt jo yli 9 miljoonaa kappaletta

Uudet iPhonet

Viikonloppuna muun muassa Yhdysvalloissa myyntiin saapuneet iPhone 5s– ja iPhone 5c -puhelimet on otettu asiakkaiden toimesta hyvin vastaan. Ensimmäisen viikonlopun aikana laitteita myytiin yhteensä yli yhdeksän miljoonaa kappaletta. Se on Applen uusi ennätys.

Applen tuoreet myyntilukemat ovat kovaa luettavaa. Edellisen sukupolven mallia nimittäin saatiin kaupaksi ensimmäisen kolmen päivän aikana viisi miljoonaa kappaletta. Tästä yhtiö petrasi neljällä miljoonalla. Toki nyt myyntiin tuotiin kaksi uutta laitetta perinteisen yhden sijaan.

Lippulaivatitteliä itsellään kantava iPhone 5s luottaa alumiiniseen rakenteeseen ja tehoon. Sen merkittävin yksittäinen uudistus on kotipainikkeen sormenjälkitunnistin. Aavistuksen edullisempi iPhone 5c tuo väriä Applen älypuhelinmallistoon polykarbonaattikuorillaan. Se on periaatteessa iPhone 5, mutta uusilla kuorilla. Puhelinta myydään sinisenä, vihreänä, pinkkinä, keltaisena ja valkoisena.

13 kommenttia

  1. Noiden kahden yhteenlaskettua myyntiä kiinnostavampaa olisi ollut tietää, kuinka suuri osuus kalliimalla 5S:llä on.

    1. Apple ei koskaan julkista yksittäisten tuotteiden tarkkoja osuuksia. Veikkaisin, että 5s:n osuus on huomattavasti pienempi kuin 5c:n jo siksi, että kalliimman mallin saatavuus oli erittäin heikko ja myi loppuun noin päivässä.

  2. Varmaan enemmän mitä Nokia vuodessa, hehe 😀 Odotellen fanipoikien rage-vastauksia <3

  3. Applen myynti ensimmäisen viikonvaihteen myynti pysyy lähes samana vuodesta toiseen jos se suhteutetaan glopaaliin älypuhelimien myyntiin.
    Vuosi Malli Glopaalimyynti/kvartaali Apple 1 weekend % kvartaali myynnist’
    2010 Iphone-4 61M 1,8M 3,1%
    2011 Iphone-4S 108M 4M 3,7%
    2012 Iphone-5 153M 5M 3,2%
    2013 Iphone-5S+5C 225M 9M 4,0%

      1. Vielä hauskemmat luvut saadaan jos applen viikonvaihteen myynti suhteutetaan samsungin yhden kvartaalin myyntiin.
        Vuosi samsung 1 kvartaali apple viikonvaihde % samsungin kvartaalista
        2010 3M 1.8M 60%
        2011 17,8M 4M 22%
        2012 45M 5M 11%
        2013 71M 9M 12.6%

    1. En ehkä allekirjoittaisi väitettä ”pysyy lähes samana”, jos kasvu esim edellisvuoteen on 25%.

      Mutta oletetaan se todeksi. Mielenkiintoisinta on ehkä se, että osuus pysyy samana, vaikka Applen hinnat pysyvät samana. Älypuhelinten keskihinta kun jatkaa laskuaan.

      1. Pitää ottaa huomioon että nyt oli mukana kaksi uutta markkinaa (kiina) sekä kaksi puhelin mallia.

    1. Tämä on vain yhden analyytikon mielipide.

      Jos näin olisi niin miksi ihmeessä apple olisi nostanut samana päivänä niiden kvartaalimyyntituloksen ihan sinne kärkipäähän matalista ennustuksista, tämän piti olla applelle huono kvartaali kaikkien ennustusten mukaan.

      Apple on itsekin yllättynyt puhelimien myyntimääristä. Selvästi kun ovat tehneet laskelmia niin eivät ole ajatelleet näin isoa lukua.

Kommentointi on suljettu!