Verkkokauppa toi Nokia N1:n Suomeen

Nokia N1Kuvassa: Nokia N1 -tabletti

Nokian myytyä matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille ei yhtiön odotettu palaavan laitevalmistajaksi mobiilimarkkinoille kovinkaan pian. Tässä suhteessa veikkaukset menivät kuitenkin pieleen, sillä viime vuoden marraskuussa yhtiö esitteli markkinoille oman taulutietokoneen (valmistaja Foxconn, Nokian suunnittelema). Helsingin Slush 2014 -tapahtumassa lanseerattu Nokia N1 herätti heti suurta kiinnostusta niin Suomessa kuin maailmallakin, mutta ikävä kyllä laite on virallisesti tuotu myyntiin vain muutamilla markkina-alueilla, Kiinan ollessa näistä ehdottomasti tärkein.

Nyt uutuuden voi kuitenkin hankkia itselleen helposti myös Suomeen, sillä elektroniikkaan keskittynyt verkkokauppa, e-ville, kauppaa tablettia sivustollaan. Hintaa taulutietokoneella on 299,95 euroa + arvonlisävero (24%), jonka joutuu pulittamaan, koska e-ville toimittaa tuotteensa Hongkongista tai Shenzhenistä. Kokonaishinnaksi Nokia N1:lle muodostuu näin ollen noin 372 euroa. Värivaihtoehtoina ovat tummanharmaa ja hopea. Toimitusajaksi laitteelle luvataan jutun kirjoitushetkellä 1-3 viikkoa.

Nokia N1 tabletti

Nokia N1 on Android 5.0 Lollipop -pohjainen tabletti, jossa on 7,9 tuuman 2048 x 1536 pikselin IPS-kosketusnäyttö. Se hyödyntää Nokian omaa Z Launcher -käyttöliittymää, jossa sovelluksien löytäminen on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaiseksi. Mainittakoon myös se, että N1 on yhteensopiva Google Play -sovelluskaupan kanssa, joten ohjelmia ja pelejä siihen saa aivan kuten markkinoiden muihinkin Android-tabletteihin.

Uutukaisen sydämenä toimii Intelin 64-bittinen Atom Z3580 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on PowerVR G6430 -grafiikkaohjain sekä kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia. Muita Nokia N1:n keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 32 gigatavun sisäinen tallennustila, kahdeksan megapikselin takakamera, viiden megapikselin etukamera, WiFi, MIMO, Bluetooth 4.0 ja 5300 milliampeeritunnin akku. Liitäntöihin kuuluvat 3,5 millimetrin kuulokeportti sekä USB Type-C, jolla hoidetaan muun muassa lataaminen.

Nokia N1 rakentuu alumiinista. Laite on kooltaan 200,7 x 138,6 x 6,9 millimetriä ja se painaa 318 grammaa. Kyseessä on niin kutsuttu yhtenäinen unibody-rakenne, joka on tuttu lukuisista markkinoilta löytyvistä älypuhelimista sekä taulutietokoneista.