Selfie, eli omakuva, on suurimmalle osalle ilmiönä varmastikin tuttu. Eri sosiaalisten medioiden kanavat täyttyvät omakuvista, kun niin julkkikset kuin tavalliset kansalaisetkin napsivat itsestään selfieitä. Merkittävällä ilmiöllä pyritään luonnollisestikin tekemään myös rahaa ja jo hetken esimerkiksi älypuhelinvalmistajat ovat tuoneet markkinoille erityisiä selfie-puhelimia. Yleensä tämä tarkoittaa korkealuokkaista etukameraa, joka mahdollistaa laadukkaiden omakuvien napsimisen.
Taiwanilainen Asus on päättänyt ottaa ilmiöstä kaiken irti ja onkin julkaissut vastikään Zenfone Selfie -älypuhelimen. Kyllä, yhtiö on tuonut muotisanan laitteensa viralliseen mallinimeen, eikä ole tyytynyt ainoastaan kehumaan loisteliasta etukameraa markkinointimateriaaleissaan. Kuinka laadukkaan etukameran uutukainen sitten tarjoaa? Varsin mainion, ainakin paperilla. Näytön yllä on nimittäin 1/3,2-tuumaisella Toshiban 24 millimetrin objektiivilla varustettu 13 megapikselin kamera, jonka aukkosuhde on f/2.2. Takaa löytyy myös 13 megapikseliä, mutta terästettynä lasertarkennuksella ja 28 millimetrin f/2.0-objektiivilla. Sekä etu- että takakameran tukena on kaksivärinen Real Tone -salama.
Uutukainen rakentuu Gorilla 4 -lasilla suojatun 5,5 tuuman full hd -kosketusnäytön, kahdeksan suoritinydintä sisältävän Qualcomm Snapdragon 615 -järjestelmäpiirin, mallista riippuen kahden tai kolmen gigatavun RAM-käyttömuistin sekä Android 5.0 -käyttöjärjestelmän ympärille. Mukana on totta kai yhtiön oma ZenUI-käyttöliittymä, joka sisältää muun muassa työkaluja omakuvien viimeistelyyn ja hienosäätämiseen.
Asus Zenfone Selfien muita keskeisiä ominaisuuksia ovat 4G LTE cat4 -yhteydet, WiFi b/g/n/ac, Bluetooth 4.0, A-GPS, GLONASS, kaksi SIM-korttipaikkaa (toinen toimii vain 2G-verkossa), 16 tai 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja 3000 milliampeeritunnin akku.
Puhelimen hinta- ja saatavuustiedot ovat toistaiseksi pimennossa. Asuksen älypuhelinmallisto ei ole viime aikoina ollut kovinkaan hyvin edustettuna Suomessa, joten jää nähtäväksi, saapuuko Zenfone Selfie koskaan Pohjolaan.