Huawei P8 -puhelin saapui testiin

Kiinalainen Huawei panostaa parhaillaan kovasti mobiilimarkkinoille ja tämä näkyy muun muassa Suomessa kasvaneena markkinointina. Niinpä allekirjoittaneenkin on aika tutustus Huaweihin, jonka Suomessa sijaitseva tutkimuskeskus on ollut vahvasti mukana yhtiön Androidin päälle rakentaman EMUI-käyttöliittymän kehityksessä. Paras tapa ottaa tuntumaa kiinalaisvalmistajaan on tietenkin yhtiön lippulaivan kautta, joka Huaweilla on tällä hetkellä P8-nimeä kantava älypuhelin. Se saapui Suomen markkinoille toukokuussa ja maksaa tällä hetkellä edullisimmillaan hieman vajaat 500 euroa.

Allekirjoittanut sai P8:n testiin tänään ja tulen seuraavien pävien ja viikkojen aikana julkaisemaan siitä materiaalia MobiiliBlogissa. Puhelin vaikuttaa ensituntumaltaan laadukkaalta ja jämäkältä uutuudelta, jonka erikoinen EMUI-käyttöliittymä vaatii perehtymistä. Se on nimittäin sen verran erikoinen, jollaiseen en Android-maailmassa ole tottunut.

Huawei P8:n perustuu Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmään ja EMUI 3.1 -käyttöliittymään. Puhelimessa on 5,2 tuuman full hd -kosketusnäyttö, yhtiön oma 64 bittinen kahden gigahertsin Kirin 930 -järjestelmäpiiri ja kolme gigatavua RAM-käyttömuistia. Muita keskeisiä ominaisuuksia ovat LTE, 16 gigatavun sisäinen tallennustila, microSD-muistikorttipaikka, 13 megapikselin kamera kuvanvakaimella, kahdeksan megapikselin etukamera, GPS, WiFi b/g/n, Bluetooth 4.1 ja 2680 milliampeeritunnin akku.

Nyt Huawei P8:n kimppuun! Onko jotain erityistä, mitä haluaisit uutuudesta tietää? Heitä kommenttia alle niin yritän vastata kysymyksiin parhaani mukaan.