Näin saadaan ensimmäinen artikkeli MobiiliBlogiin juuri testiin saapuneesta Huawei P8:sta, joka on kiinalaisvalmistajan tämän hetken lippulaivapuhelin. Kyseessä on jämäkästä ja yhtenäisestä metallirungosta rakennettu uutuus, jonka sivureunoille ulottuvan metallin kulmat on tyylikkäästä kiillotettu premium-tuntuman lisäämiseksi. Ulkoinen olemus tuo pakostakin mieleen osittain iPhone 6:n sekä vanhemman iPhone 5s:n, mutta onneksi Huawei ei ole kuitenkaan täyttä kopiota lähtenyt Applen puhelinmallistosta tekemään.
Mitoiltaan Huawein uutukainen on hyvin sopusuhtainen, vaikka sen etupuolella loistaa kohtalaisen kookas 5,2 tuuman kosketusnäyttö 1920 x 1080 pikselin tarkkuudella. Puhelin on ainoastaan 6,4 millimetriä paksu ja painaa 144 grammaa.
Kokonaisuutena Huawei on onnistunut luomaan ulkoisesti erittäin laadukkaan lippulaivapuhelimen. Se on jämäkkä, siinä on käytetty premium-materiaaleja sekä puhelin on viimeistelty sivuilla olevia painikkeita ja portteja myöten. Kädessä laite ei ehkä ole aivan miellyttävimmästä päästä, koska reunat ovat varsin jyrkät. Toisaalta tämän ansiosta P8 ei tunnu kädessä yhtä liukkaalta kuin esimerkiksi iPhone 6, jossa reunat ovat vahvasti pyöristetyt. Tässä auttanee myös se, että metalliseen takakuoreen on saatu aavistuksen mattamainen pinta, joka auttaa saamaan P8:sta tukevan otteen. Liukkaus kun tahtoo olla metallista rakentuvien älypuhelimien heikkous.
Kirjoitatko tästä ihan artikkelitestin vai tuleeko nromaaliin tapaan pelkkä videoarvostelu?
Katsellaan. En ole vielä oikein päättänyt, mitä tästä tekisi. Mahdollisesti tulee joku kameravertailu esim. iPhone 6:sta tai Galaxy S6 edgeä vastaan. Videoarvostelu tulee varmastikin, mutta milloin, siitä en osaa sanoa. Voi mennä useampikin viikko… En tee tätä hommaa enää niin stressi päällä kuin aikaisemmin. Pitää ottaa vähän renommin ja tehdä silloin, kun motivaatiota riittää. 🙂
Onko mahdollisesti huawei p8 lite:stä tulossa arvostelua? Kiinnostaisi että onko siinä hyvä kamera
Ainakaan toistaiseksi Lite-malli ei ole tulossa testiin. Yhden miehen resurssit ovat rajalliset, joten kovin mahdottomaan tahtiin en pysty testejä puskemaan ulos, vaikka nyt olenkin lomalla päivätyöstäni. Pyrin kuitenkin tulevaisuudessa ottamaan testiin mahdollisimimman erilaisia laitteita useista hintaluokista. 🙂