Amerikkalaisen Applen iPhone 6 -lippulaivapuhelin on valloittanut suomalaisten sydämet. Puhelin on käytännössä viime syksyllä tapahtuneen julkistuksensa jälkeen keikkunut jatkuvasti kotimaisten operaattoreiden myyntilistojen kärjessä, nousten useampana kuukautena jokaisen teleyhtiön myydyimmäksi matkapuhelimeksi. Sama meno jatkui myös kesäkuussa, kun iPhone 6 valtasi paalupaikan DNA:n, Elisan ja Soneran myyntitilastoissa. Esimerkiksi Elisalla Applen lippulaiva on viettänyt ykköspaikalla jo huikeat yhdeksän kuukautta, jota voidaan pitää melkoisena saavutuksena.
Microsoftin Lumia-malliston suosio Suomessa on kuluvan vuoden aikana romahtanut, jos tilannetta tarkastellaan yksittäisten puhelinmallien kautta. Suomen markkinoita hallitsevat tällä hetkellä Apple ja Samsung, mutta myös Huawei ja Sony ovat onnistuneet nousemaan myyntilistoille.
”Valmistajien ykkösmallit ja edulliset peruspuhelimet korostuivat kevään trendin mukaisesti kesäkuun myyntilistalla. Nokia 301 jatkoi vahvaa myyntiä erityisesti yritysasiakkaille, ja Samsung Galaxy Ace 4 ja Sony Xperia Z3 saivat nostetta kampanjoinnista. Myös Samsungin suositun XCover-sarjan uusin malli nousi heti listalle”, sanoo Soneran laiteliiketoiminnasta vastaava Markku Saranpää.
DNA:n myydyimmät puhelinmallit kesäkuussa 2015:
- iPhone 6
- Samsung Galaxy Ace4
- Huawei Y330
- Samsung Galaxy A3
- Samsung Galaxy S4 Mini
- Samsung Galaxy Young2
- Samsung Galaxy A5
- Samsung Galaxy S5
- Lumia 735
- Microsoft Lumia 640
Elisan henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2015:
- Apple iPhone 6 (4G)
- Samsung Galaxy S4 Mini (4G)
- Samsung Galaxy Trend Plus
- Samsung Galaxy Ace 4 (4G)
- Apple iPhone 5c (4G)
- Nokia Lumia 635 (4G)
- Sony Xperia Z1 Compact (4G)
- Nokia 215
- Samsung Galaxy S5 (4G)
- Huawei Honor 6 (4G)
- Samsung Galaxy A3 (4G)
- Samsung Galaxy A5 (4G)
- Apple iPhone 5s (4G)
- Samsung Galaxy S6 (4G)
- Microsoft Lumia 640 (4G)
Soneran myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2015:
- Apple iPhone 6
- Nokia 301
- Samsung Galaxy Ace 4
- Apple iPhone 5S
- Nokia Lumia 635
- Samsung Galaxy A3
- Samsung Galaxy XCover 3
- Apple iPhone 6+
- Sony Xperia Z3
- Apple iPhone 5C