Yota vaihtaa Androidin suomalaiseen Sailfish-käyttöjärjestelmään

Kotimaisen mobiiliteknologiaan keskittyvän Jollan tilanne markkinoilla on ollut hienoinen kysymysmerkki. Vuoden 2013 lopulla myyntiin saapuneelle yhtiön omaa nimeä kantavalle puhelimelle ei ole ollut näköpiirissä seuraajaa, eikä Jollan kehittämä Sailfish-käyttöjärjestelmä ole kyennyt saamaan taakseen merkittäviä laitevalmistajia. Ennen kuin nyt. Venäläinen Yota on nimittäin ilmoittanut ottavansa käyttöön laitteissaan Sailfish-käyttöjärjestelmän. Tähän asti yhtiön puhelimet ovat perustuneet Androidiin.

Yotan päätös on Jollalle merkittävä voitto. Se antaa täysin uutta uskoa yhtiön tulevaisuuteen ja mahdollisuuteen kasvattaa Sailfish-käyttöjärjestelmästä aidosti kilpailukykyinen alusta markkinajohtajien rinnalle. Yota ei toki ole mikään Samsungin tai Applen kaltainen suuruus, mutta nouseva nimi, jonka tuotteita myydään yleisesti muun muassa Euroopassa. Valmistajan tämänhetkinen lippulaiva on YotaPhone 2, joka löytyy myös Suomen markkinoilta.

YotaPhone 2

Tietyllä tavalla Sailfishiä voidaan pitää Yotalle luontevana ratkaisuna, sillä yhtiöllä on tuotekehitysyksikkö muun muassa Oulussa. Sen palveluksesta löytyy kymmeniä aikanaan Nokialla palvelleita insinöörejä, jotka ovat olleet mukana kehittämässä kahdella näytöllä varustettua YotaPhone 2 -älypuhelinta, jonka molemmat puolet nähdään yllä olevassa kuvassa.

Yhteys Jollaan on näin ollen selkeä, sillä vuonna 2011 perustettu yhtiö rakentuu vahvasti Nokialla Maemo– ja MeeGo-mobiilialustojen parissa työskennelleiden insinöörien ympärille. Yhtiön perustajiin kuuluu muun muassa Marc Dillon, jonka ansioluetteloon kuuluu vuosien työskentely Nokialla. Viimeiset kuusi vuotta Dillon vietti Nokialla MeeGon ja sen edeltäjien kehityksen parissa, vieden alustaa eteenpäin siinä uskossa, että se nousee aikanaan Nokian älypuhelimien tärkeimmäksi käyttöjärjestelmäksi. Nokian strategisen muutoksen myötä MeeGon kehitys kuitenkin lopetettiin, mutta projektissa mukana olleiden kehittäjien usko sen potentiaaliin ei loppunut. Näin syntyi Jolla.

Sailfish OS

Sailfishiä on kehitetty Jollan toimesta aktiivisesti ja päivityksiä yhtiön omalle puhelimelle on puskettu tasaiseen tahtiin. Eleliikkeisiin vahvasti nojaava mobiilialusta tarjoaa kilpailijoista poikkeavan käyttökokemuksen ja panostaa innovatiivisilla keksinnöillään yhden käden käytettävyyteen. Suurin ongelma on tällä hetkellä niin sanottujen natiivien sovelluksien puute, jota on paikattu tuomalla alustaan tuki Android-sovelluksille.

Jollan tulevaisuus näyttää nyt solmitun yhteistyösopimuksen valossa selvästi aikaisempaa kirkkaammalta. Yotan panos tulee varmasti näkymään Sailfishin kehityksessä ja onkin mielenkiintoista nähdä, minkälainen ensimmäinen venäläisyhtiön Sailfish-laite tulee olemaan. Jatkaako yhtiö kahden näytön linjalla vai tuodaanko myyntiin jotain täysin muuta?

Mitä odotuksia teillä on Jollan ja Yotan yhteistyön osalta? Minkälaisen laitteen toivoisitte markkinoilla näkevänne? Katso alta allekirjoittaneen videoarvostelu YotaPhone 2:sta viime keväältä ja muista tilata MobiiliBlogin YouTube-kanava.

Yahoo!, Yotaphone says bye-bye to Android

2 kommenttia

  1. Tämähän ei pidä paikkaansa vaan Yota on jo todennut ettei luovu Androidista

    1. Heitätkö lähteen? Näin sanotaan tuolla Yahoon uutisessa: ”Russian manufacturer Yota, well known for its Yotaphone dual screen phones, has announced that its next devices will no longer operate using Android but Sailfish, an alternative developed by former Nokia engineers at Jolla.”

Kommentointi on suljettu!