Sony työstää uutta Android-käyttöliittymää – vaikuttaa lupaavalta

Kuten monet allekirjoittanutta pidempään seuranneet tietävät, en ole laitevalmistajien Android-käyttöjärjestelmän päälle kasaamien käyttöliittymien suurin ystävä. Nykyään tämä pätee entistäkin vahvemmin, koska Googlen uusi Material Design -käyttöliittymä on yksinkertaisesti loistava sekä käytettävyydeltään että visuaalisuudeltaan. Tästä syystä monet muuten hyvät puhelimet ovat jääneet kauppaan, koska en ole yksinkertaisesti ymmärtänyt valmistajien logiikkaa sotkea valmiiksi hyvä käyttöliittymä omilla virityksillä, jotka usein kaiken lisäksi vielä hidastavat käyttökokemusta.

Japanilainen Sony vaikuttaisi vihdoin ymmärtäneen tämän ja onkin kovaa vauhtia kehittämässä puhelimiinsa uutta käyttöliittymää (Sony Concept for Android). Yhtiö kertoo kuunnelleensa asiakkaidensa palautetta, jonka tuloksena UI:n visuaalista ilmettä on viety lähemmäksi niin sanottua puhdasta Androidia. Omista sovelluksistaan Sony pitää edelleen kiinni, mutta alustavien kuvien perusteella itse käyttöliittymä näyttää hyvältä ja selkeästi nykyistä paremmalta.

Sony Android UI

Ikävä kyllä Sonyn käyttöliittymää ei pääse vielä kokeilemaan muualla kuin Ruotsissa ja sielläkin ainoastaan 500 onnekasta Xperia Z3 -puhelimen omistajaa. Lisäksi on epäselvää, milloin uusi UI nähdään laajemmin kuluttajien saatavilla ja tuleeko se ylipäätään korvaamaan nykyisen käyttökokemuksen. Toivotaan, että tulee, sillä kuvat lupaavat hyvää.

Sony, Launching Sony’s Concept for Android initiative in Sweden