Tuleva OnePlus 2 esiintyy videolla

Uudistuneen MobiiliBlogin sisältöön eivät periaatteessa kuulu huhut ollenkaan, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Seuraavaa juttua ei nimittäin voinut ohittaa, sillä videopalvelu YouTubeen on ladattu lähes viisiminuuttinen pätkä, jossa nähdään 27. heinäkuuta virallisesti julkistettava OnePlus 2 -älypuhelin. Se on kiinalaisen OnePlussan toisen sukupolven laite, jota sen mainostaa ”lippulaivojen tappajaksi”.

Heikkolaatuisella videolla ei ilmeisestikään esiinny maailman markkinoille suunnattu Oxygen OS, vaan Kiinaan räätälöity Hydrogen OS. Videon tärkein anti liittyy suorituskykyä mittaavaan AnTuTu-testiohjelmaan, joka videolla ajetaan läpi. Tulokseksi tulee varsin vaatimattomat 49221, kun esimerkiksi Galaxy S6 yltää lähes 70000 pisteeseen. Tarkkasilmäiset huomaavatkin, että testiohjelma listaa laitteen ominaisuuksiksi kolme gigatavua RAM-käyttömuistia ja näytön tarkkuudeksi 1920 x 1080 pikseliä. OnePlus on itse vahvistanut, että uusi lippulaiva sisältää neljä gigatavua käyttömuistia. On myös yleisesti oletettu, että näyttö olisi tarkkuudeltaan 2560 x 1440 pikseliä. Ulkoisesti uutuus vaikuttaisi muistuttavan hyvin paljon edeltäjäänsä, mutta erojakin löytyy, kuten fyysinen kotipainike.

Yllä mainitut ristiriitaisuudet nostavatkin esiin muutamia kysymyksiä. Ehkäpä OnePlus 2 tulee markkinoille muutamana eri varianttina? Tämä on hyvin mahdollista, sillä nyt nähtävällä videolla olevan laitteen mallimerkintä on A2001, mutta verkossa on levinnyt tietoja myös A2003-versiosta. Niin tai näin, pitkään tietojen varmistumista ei jouduta enää onneksi odottamaan.