Kiinalaisen OnePlussa uusi OnePlus 2 -lippulaiva sisältää kotimaisesta Jolla-puhelimesta tutun ominaisuuden, jossa käyttöliittymä saa uuden ilmeen, kun laitteen takakuori vaihdetaan. Asiasta kertovat useat lähteen, kuten Slash-Gear sekä Gizmodo. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, kuinka laajasti ominaisuutta tullaan lopulta käyttämään ja mahdollistaako se muiden toimintojen lisäämisen vaihdettaviin kuoriin. Tällaisesta ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut puhetta.
Jolla piti aikanaan isoa ääntä älykkäistä The Other Half -takakuorista, joiden avulla puhelimeen on mahdollista tuoda lisäominaisuuksia. Konsepti on kuitenkin jäänyt varsin vähälle käytölle, sillä Jollan omat kuoret eivät sisällä puhelimen ominaisuuksia laajentavaa tekniikkaa, vaan muuttavat ainoastaan käyttöliittymän ilmettä.
Idea perustuu siihen, että takakuoressa on kontaktipinnnat, jotka yhdistyvät puhelimessa oleviin vastakappaleisiin. Näin laite tunnistaa kuoren ja vaihtaa automaattisesti sen ilmeeseen sopivan teeman puhelimeen
Elokuun 11. päivä myyntiin saapuva OnePlus 2 tulee saataville Sandstone-mustalla takakuorella. Lisävarusteena on saatavilla Kevlar, bambu, rosewood sekä black apricot (kaikki vaihtoehdot näkyvät ylhäällä olevassa kuvassa).
OnePlus 2 perustuu Android 5.1 Lollipop -pohjaiseen OxygenOS-käyttöjärjestelmään, 5,5 tuuman full hd -kosketusnäyttöön, Snapdragon 810 -järjestelmäpiiriin sekä kolmeen tai neljään gigatavuun RAM-käyttömuistia.
Mielestäni aika turha ominaisuus mikäli vain käyttöliittymän ilme muuttuu kuoren mukaan. Helpompi olisi tällöin vain lisätä widget joka tekisi saman.
Mutta mikäli mahdollistaa uusien ominaisuuksien/toimintojen lisäämisen niin hieno lisä kyllä puhelimeen!