OnePlus tähtää seuraavan älypuhelimensa joulumarkkinoille

Kiinalaisen OnePlussan voidaan sanoa olevan kovassa nosteessa älypuhelinmarkkinoilla. Joulukuussa 2013 perustettu yhtiö on noussut rytinällä alaa seuraavien kuluttajien tietoisuuteen ja laajenemassa kovaa vauhtia entistäkin merkittävämmäksi tekijäksi alalla. Yhtiön ensimmäinen puhelin, OnePlus One, on myynyt tähän mennessä jo yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Hyvä menestys yllätti jopa itse kiinalaisvalmistajan, sillä parhaimmillaan OnePlus haaveili 100 000 kappaleen myynnistä, mutta olisi ollut tyytyväinen puoleenkin siitä.

Nyt valmistajan seuraava puhelin on tulossa markkinoille. Elokuun 11. päivä kutsuihin pohjautuvalla systeemillä myyntiin saapuu OnePlus 2, joka jatkaa muotoilullisesti edeltäjänsä jalanjäljissä, mutta on muun muassa materiaaleiltaan selvästi enemmän premium-tasoa. Laitteen virstanpylväitä ovat 5,5 tuuman full hd -kosketusnäyttö, Snapdragon 810 -järjestelmäpiiri, kolme (16 GB:n malli) tai neljä (64 GB:n malli) gigatavua RAM-käyttömuistia, USB Type-C -portti sekä sormenjälkilukija.

Hiljattain esitelty OnePlus 2 ei tule jäämään yhtiön ainoaksi uudeksi puhelimeksi kuluvan vuoden aikana, jos suunnitelmat menevät putkeen. Näin kertoo USA Today -julkaisulle OnePlussan perustajiin kuuluva Carl Pei:

Luvassa on toinen puhelin vuoden 2015 aikana. Toivottavasti jouluna”, kommentoi Pei USA Today:lle. ”Se tulee olemaan mahtava, mutta en aio kertoa siitä tänään.

Aika näyttää, mitä OnePlussalla on mielessä. Lienee kuitenkin selvää, että kyseessä ei varmastikaan tule olemaan varsinainen seuraaja OnePlus 2:lle, vaan eri kategoriaan sijoittuva älypuhelin. Ehkä edullisempi, kooltaan pienempi tai jotain siltä väliltä. Mitä toivoisit OnePlussan kolmannelta puhelimelta?

USA Today, OnePlus co-founder talks OnePlus 2, business model, third new phone