Android-pohjaisella CyanogenMod-alustalla yli 50 miljoonaa käyttäjää

Googlen johtaman Android-käyttöjärjestelmän päälle rakennettu CyanogenMod on viime aikoina kerännyt huomiota myös niin sanottujen tavallisten kuluttajien keskuudessa. Tämä on pitkälti sen ansiota, että Cyanogen on kyennyt luomaan yhteistyösopimuksia laitevalmistajien kanssa, jonka myötä CyanogenMod on tuotu esiasennettuna älypuhelimiin. Käyttöjärjestelmä löytyi alkujaan muun muassa OnePlus Onesta ja nyt yhtiöllä on sopimus paikallisen intialaisvalmistajan (Yu Yureka) kanssa CyanogenModin hyödyntämisestä puhelimissaan. Itse asiassa kyseinen diili sotki OnePlussan ja Cyanogenin välit ja johti siihen, että OnePlus päätyi lopulta kehittämään oman versionsa Androidista.

CyanogenMod-käyttöjärjestelmän hyvästä menestyksestä kertoi aivan hiljattain Cyanogenilla työskentelevä Adnan Begovic esitelmässään Seattle Code Rush -tapahtumassa. Tieto 50 miljoonasta käyttäjästä ei tule aivan uutena asiana, sillä yhtiö kertoi siitä omassa blogissaan jo maaliskuussa. Instagramissa julkaisemassaan kuvassa Cyanogen kuitenkin väittää tällä kertaa, että sillä on enemmän käyttäjiä kuin BlackBerryllä ja Windows Mobilella (eli Windows Phonella, jonka nimi on vaihtumassa pelkäksi Windowsiksi) yhteensä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä täysin paikkaansa, sillä WMPoweruserin laskelmien mukaan Microsoftin mobiilialustaan pohjaavia älypuhelimia on myyty viimeisen kahden vuoden aikana 70,5 miljoonaa kappaletta.

50 miljoonalla käyttäjällä CyanogenMod on selvästi vakiinnuttanut asemansa markkinoilla. Se ei ole enää ainoastaan harrastelijoiden puhelimiinsa asentama käyttöjärjestelmä, vaan myös tavallisille kuluttajille soveltuva vaihtoehto. Cyanogen on nimittäin helpottanut käyttöjärjestelmänsä asentamista Android-laitteisiin sekä yrittää luoda jatkuvasti uusia sopimuksia, joiden myötä alusta nähdään suoraan esiasennettuna tuotteissa.