Samsung esitteli Gear S2 -älykellon: pyöreä näyttö ja jopa 3 päivän akkukesto

Elektroniikkajätti Samsung on julkaissut kuluneella viikolla IFA 2015 -messuilla jo aikaisemmin pikaisesti esittelemänsä Gear S2 -älykellon. Se on valmistajan ensimmäinen pyöreällä kellotaululla varustettu älykello ja perustuu Samsungin tukemaan Tizen-käyttöjärjestelmään Android Wearin sijaan. Tämä ei toki ole mitään uutta, sillä Samsungilta löytyy portfoliostaan useita Tizen-pohjaisia älykelloja. Uutuus saapuu ensimmäisille markkinoille lokakuussa vielä määrittelemättömällä hinnalla.

Gear S2:ssa suurin huomio kiinnittyy sen 1,2 tuuman Super AMOLED -kosketusnäyttöön, jonka tarkkuus on 360×360 pikseliä. Yhdistelmä nostaa pikselitiheyden 302 ppi:n. Näin ollen kyseessä on erittäin tarkka näyttö, josta erillisiä pikseleitä ei ole juurikaan mahdollista erottaa normaalilta katseluetäisyydeltä.

Uutukaisen innovaatioihin kuuluu näyttöä ympäröivä reunus, joka on pyöriteltävissä joidenkin perinteisten kellojen tavoin. Sen avulla on mahdollista navigoida läpi käyttöliittymän, joka on muokattu hyödyntämään pyöreän näytön tarjoama pinta-alan. Oikealle sivulle Samsung on sijoittanut takaisin- ja kotipainikkeet.

Gear S2

Kello rakentuu ruostumattomasta teräksestä valmistetun rungon ympärille, joka on 11,4 millimetriä paksu. Tarjolle tuodaan kaksi versiota: Gear S2 ja Gear S2 classic. Ensimmäinen tarjoaa sporttisemman ilmeen, jossa helposti irrotettava hihna kiinnittyy yhtenäisesti kelloon. Gear S2 classic pyrkii muistuttamaan mahdollisimman paljon perinteistä kelloa ja sisältää nahkaisen 20 millimetrin standardin rannekkeen. Molemmat täyttävät IP68-suojaluokituksen, eli ovat suojattuna vedeltä ja pölyltä.

Gear S2:n sisältä löytyy gigahertsin tuplaydinsuoritin, 512 megatavua käyttömuistia ja neljä gigatavua tallennustilaa. Se tukee WiFi-, Bluetooth 4.1- ja NFC-yhteyksiä sekä sisältää sykemittarin. Tulossa on myös SIM-paikalla varustettu variantti, joka tukee 3G-yhteyksiä. Akku on kapasiteetiltaan 250 milliampeerituntia (300 mAh:ta 3G-versiossa), joka jaksaa ilahduttavasti pyörittää Gear S2:ta yhdellä latauksella 2-3 päivää. Lataaminen hoituu langattomasti mukana toimitettavassa telineessä.

Gear S2

Tällä kertaa Samsung ei ole sitonut uutuuskelloaan ainoastaan omien älypuhelimiensa kumppaniksi. Gear S2 tukee suosituimpia Android-pohjaisia lippulaivoja, kuten HTC One– (kaikki sukupolvet), Huawei P8-, LG G4-, Motorola Moto X-, Sony Xperia Z2-, Sony Xperia Z3-, Nexus 5– ja Nexus 6 -malleja. Periaatteessa sen pitäisi toimia kaikkien älypuhelimien kanssa, joista löytyy Android 4.4 -käyttöjärjestelmä tai sitä uudempi sekä vähintään 1,5 gigatavua RAM-käyttömuistia. Virallinen tuettujen laitteiden lista löytyy täältä. Samsung virittelee myös tukea iPhonelle, mutta aika näyttää, miten sen suhteen käy.

Sovelluksia Gear S2:lle on saatavilla heti alussa 1000. Kellotauluja löytyy puolestaan esiladattuna noin 20 kappaletta, joita voi erikseen muokata väreillä ja tiedoilla, joita ne esittävät käyttäjälleen.

Kelloon on rakennettu tuki myös totta kai Samsung Pay:lle. Se on korealaisvalmistajan maksupalvelu, joka kilpailee markkinoilla muun muassa Apple Pay:n kanssa.

Gear S2 saapuu myyntiin tummanharmaana sekä hopeisena. Gear S2 classicin saa itselleen puolestaan mustana.