Ad blockerin kehittäjä veti sovelluksensa App Storesta suuren suosion takia

Apple iOS 9 -käyttöjärjestelmän yksi monista uudistuksista on Safari-verkkoselaimen tuki ulkopuolisille sisällön estäjille. Käytännössä tämä tarkoittaa siis mainoksien estäjiä, joita on käytetty jo vuosia aktiivisesti tietokoneilla. Ne poistavat sivuilta mainokset, nopeuttaen niiden lataamista sekä selkeyttävät lukemista, kun kaikki niin sanotusti ylimääräinen on pois tieltä.

Kehittäjä nimeltään Marco Arment julkaisi App Storessa oman ad blocker -sovelluksensa 16. syyskuuta 2,99 dollarin hintaan. Herra on tunnettu mobiilikehittäjä ja kuuluu muun muassa suositun Thumblr-palvelun perustajiin sekä on luonut Instapaper-ohjelman. Armentin julkaisema mainoksien estoon suunniteltu Peace nousi heti suureen suosioon ja myydyimmäksi sovellukseksi Yhdysvaltojen App Storessa kertarysäyksellä. Niinpä kehittäjän luulisi olevan tuotokseensa erittäin tyytyväinen, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Arment on julkaissut henkilökohtaisessa blogissaan kirjoituksen, jonka päivämääräksi on merkitty 18. syyskuuta. Aiheena on suosioon noussut Peace ja sen vetäminen pois App Storesta. Miksi? Koska yllättäen sen saavuttama suosio ei tunnukaan kehittäjältä hyvältä.

Herra näkee tilanteen kaksipiippuisena, eikä osannut odottaa sovellukselleen niin suurta suosiota. Arment kertoo ad blockereiden tuovan käyttäjille usein lisäarvoa, mutta toisaalta ne vahingoittavat samalla ”sivullisia”. Monille sivuille ja blogeille mainokset ovat elinehto, joten mainoksien estoon liittyvien lisäosien käyttö tekee hallaa aidosti laadukkaan sisällön tuottajille.

Koska sovellus vedettiin näin nopeasti pois App Storesta, tarjoaa kehittäjä mahdollisuuden rahojen takaisin palauttamiseen. Sovellus toki toimii edelleen, mutta päivityksiä sille on turha odottaa. Rahojen palautukseen löytyy ohjeet täältä.

Vaikka Arment veti oman sovelluksensa pois App Storesta, suosittelee hän avoimesti vaihtoehtoja käyttäjille. Parhaimpina hän pitää Purify– ja Crystal-sovelluksia.